Uusi päivä on taas koittanut raunioituneessa Khan Yunisin kaupungissa Gazassa.
Falasteen Abdulati ottaa tyhjät ämpärit kantoon ja menee lastensa kanssa vesijonon hännille.
Abdulati, 35, on ammatiltaan häävalokuvaaja. Ilon ja riemun täyttämistä työhetkistä on kuitenkin jäljellä vain kaukainen muisto.
Sodan runtelemassa Gazassa ei ole syytä juhlaan. Ensimmäinen ajatus aamulla on, että riittääkö vettä kaikille.
Kantamisen hoitavat naiset ja lapset. Abdulatin mies loukkaantui sodassa ja makaa edelleen sairaalassa.
– Ei ole miehiä, jotka kantaisivat vettä puolestamme... Ei ole ketään muuta kuin me. Naiset ovat nykyään töissä, hän toteaa.
Seitsemän lapsen äidin katseesta paistaa tyhjyys.
– Elämä on olematonta. Ei ole enää elämää.
Abdulati on yksi niistä yli kahdesta miljoonasta gazalaisesta, jotka kamppailevat selviytyäkseen hengissä jo kahdeksatta kuukautta kestäneestä sotatilanteesta.
– Lasteni tulevaisuus, jonka eteen tein väsymättä töitä, on menetetty, äiti sanoo.
Hääkuvaajana Abdulati tuskin enää pääsee työskentelemään.
– Minun unelmani oli avata studio, hankkia kameroita ja tehdä ihmisiä onnelliseksi. Nyt se unelma on menetetty.