Nopeasti kiristynyt turvallisuustilanne on vaikuttanut myös lukuisiin suomalaisiin Lähi-idässä. Dubaissa asuvat ja lomailevat suomalaiset pelkäävät, varautuvat pahimpaan ja toivovat konfliktin rauhoittumista.
Aku Heikkerö luotsaa Dubaissa Arabiemiraatteissa tekoäly-yritystä Sulava MEAa, jonka noin 50 työntekijää asuu ja työskentelee juuri nyt tulenaralla alueella Lähi-idässä.
Firmalla on henkilöstöä Qatarissa, Bahrainissa, Kuwaitissa, Omanissa ja Saudi-Arabiassa sekä Arabiemiraateissa Dubain lisäksi Abu Dhabissa.
Sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Israel hyökkäsivät Iraniin eilen lauantaina aamulla, Iran on tehnyt vastaiskuja lähes kaikissa noissa paikoissa. Dubaissa, Dohassa, Manamassa ja Riadissa on todistettu räjähdyksiä myös tänään sunnuntaina.
Heikkerö kertoo, että tätä ennen Dubai on ollut kuin rauhan tyyssija.
– Siksi iskut tänne tulivat itselle vähän yllätyksenä, Heikkerö kommentoi MTV Uutisille.
– Dubai sijaitsee sellaisella linjalla, että kun ohjuksia lähtee Iranista tulemaan ja Abu Dhabiin niitä tähdätään, niitä ammutaan alas tässä näin. Räjähdyksiä tulee nyt aalloittain.
Heikkerö ei ole omien sanojensa mukaan huolissaan omasta turvallisuudestaan, vaan luottaa siihen, että Iran ei iske siviilikohteisiin.
Työntekijöiden kanssa asiaa on käyty läpi etäkokouksessa.
– Heti eilen aamulla, kun heräsimme ja tilanne alkoi selkiämään, aloimme miettiä, miten pystyisimme tukemaan työntekijöitämme parhaiten. Tänään meillä oli keskustelutilaisuus, johon saivat tulla kaikki halukkaat ja jossa pystyi käymään omia tuntojaan läpi.
Sulava MEAn listoilla on ihmisiä 20 eri maasta. Noin kymmenen on Suomesta ja yksi Iranista.
– Jokaisella on tietysti ihan oma kohtaamisensa tähän asiaan, mutta stressi on suurin päällimmäinen tunne kaikilla. Ja ihmiset käsittelevät stressiä hyvin eri lailla. Esimerkiksi yksi työntekijä sanoi, että hän siivosi koko eilisen päivän. Toiset käsittelevät tilannetta perheen kanssa ja osa menee esimerkiksi urheilemaan. Mutta ehkä keskustelu on kuitenkin kaikista tärkeintä nyt.
Kaksi työntekijää lähti Heikkerön mukaan Omanin puolelle eilen. Itse hän ei aio lähteä Dubaista.
– Minua kysyttiin mukaan, mutta tein tilannekatsauksen, että Oman ei ole välttämättä yhtään sen turvallisempi. Kyllä tässä koko ajan on silti vähän keskustelua asiasta.
Aku Heikkerö johtaa Dubaissa Arabiemiraatteissa tekoäly-yritystä Sulava MEAaAku Heikkerö
Heikkerö näkee tilanteessa yhtymäkohtia korona-aikaan.
– Paljon mennään tunnetasoilla ja on paljon epämääräisyyksiä ja muuta. Koronasta on tullut jonkin verran myös oppia asioiden käsittelyyn. Pitää olla rauhallisessa mielentilassa ja katsoa, mihin asiat menevät. Itse yritän pragmaattisesti ajatella, että jossain vaiheessa kriisi kyllä lähtee laukeamaan.
Myös paikalliset ihmiset ovat Heikkerön mukaan suhtautuneet tilanteeseen melko rauhallisesti.
– Toki ihmiset näyttävät olevan aika varautuneita ja tunteet ovat pinnassa. Toisaalta läheisellä rannalla on ihmisiä ottamassa aurinkoa. Omassa arjessa ainut konkreettinen ero normaaliin on se, että taloyhtiö on sulkenut julkiset tilat, eli ulkotilat, ja esimerkiksi taloyhtiön uima‑allas on kiinni. Muuten kaikki toimii.
Heikkerö sanoo olevansa kiitollinen ja ilahtunut Suomesta perheeltään ja ystäviltään saamista viesteistä.
– Tällaisessa tilanteessa se on ollut erityisen hienoa.
Dubain Palmusaarilla miehensä ja kahden pienen lapsensa kanssa lomaileva espoolainen Jenni Cameo on kokenut tilanteen hyvin eri tavalla.
Cameo kertoo MTV Uutisille olevansa tilanteen takia hyvin peloissaan.
– En ole pystynyt syömään enkä nukkumaan, ja olen jatkuvassa hälytystilassa. On ollut ihan absurdia kuulla ja nähdä isoja pommeja ihan läheltä. Tuntuu tosi turvattomalta ja pelkään koko ajan, että jotain romua osuu meidän asuntoomme, Cameo kertoo viestissään.
Cameo kertoo soittaneensa eilen jopa ulkoministeriön kriisipuhelimeen, kun räjähdyksessä syntynyttä romua tippui viereiseen rakennukseen.
– Ravintola, jossa olimme syömässä, tyhjennettiin, mutta ei kukaan kertonut, miksi. Oltiin vain aulassa muiden kanssa vailla mitään tietoa siitä, mitä on tapahtunut. Sitten lähdimme kävelemään omaan hotelliin ja vasta kun pääsimme perille, näin että tulipalo oli ollut vieressämme.
– Kun kaverini sitten vielä laittoi videon, että Palmusaarilla on räjähtänyt, paniikki iski.
Cameo kokee, että ei saanut apua ulkoministeriöstä.
– Sieltä kehotettiin vain seuraamaan virallisia ohjeita, ottamaan yhteyttä Finnairiin ja kysymään hotellilta, mihin voi mennä suojaan. Olisin toivonut saavani tukea poispääsyyn tai että joku olisi luvannut ottaa minuun yhteyttä, kun on mahdollista päästä pois.
Finnairin asiakaspalveluun on Cameon mukaan ollut mahdotonta päästä läpi.
– Viime yö oli kammottava. Pitkin iltaa tuli räjähdyksiä ja kello kaksi yöllä puhelimeen tuli varoitusilmoitus. En pystynyt nukkumaan ollenkaan. Mies ja lapset nukkuivat onneksi, Cameo kertoo.
– Mielestäni tieto kulkee liian hitaasti, eikä olo ole ollut turvattu ollenkaan. Tämä on erittäin järkyttävää, ja haluaisin niin paljon pois täältä tai tuntea jotenkin enemmän olevani turvassa. Ilmeisesti paikalliset eivät ole juurikaan huolissaan, mutta minulle henkilökohtaisesti tämä on kamalinta, mitä omassa elämässä on tapahtunut.
Cameo kertoo olleensa Dubaissa neljä kertaa ennen tätä.
– En olisi koskaan uskonut, että joudumme tällaisen tilanteen keskelle. Tämä on aina tuntunut maailman turvallisimmalta paikalta.
Tamperelaislähtöinen Nora Khalil muutti miehensä kanssa Dubaihin vajaat puoli vuotta sitten. Khalil itse on asunut kaupungissa jo aiemmin.
Khalil kertoo nähneensä eilen ensimmäistä kertaa elämässään ohjuksen räjähtävän.
– Ohjuksia oli samaan aikaan taivalla viisi. Niistä yksi tippui alas. Menin tietenkin paniikkiin. Isäni on palestiinalainen ja hänellä on kokemusta tällaisista tilanteista, joten soitin hänelle apua saadakseni.
Klahil kertoo valvoneensa koko viime yön lähellä lentävien hävittäjien jymyn takia.
– Valvotun yön jälkeen aamulla särki päätä, ja kun mies ja minä myös paastoamme parhaillaan, emme olleet syöneetkään vielä mitään.
Nora Khalil Arabiemiraattien ja Suomen diplomaattisuhteiden kunniaksi järjestetyssä tapahtumassa joulukuussa 2025.Nora Khalilin kotialbumi.
Khalil ja hänen miehensä pakkasivat eilen rinkat nopeaa lähtöä varten.
– Tärkeimmät tavarat ovat siellä, jos on tarve lähteä pois nopeasti. Menisimme hätätilanteessa aavikolle turvaan.
Khalil arvelee, että Iranilla ei ole tarkoitus ampua siviilikohteisiin.
– Mutta kun ohjuksia torjutaan, palasia voi pudota minne vain. Meitä on ohjeistettu olemaan sisällä ja mieluiten ensimmäisessä kerroksessa tai pohjakerroksessa. Lisäksi töitä on nyt viranomaismääräyksen mukaan tehtävä etänä.
– Muuten vain seuraillaan tilannetta. Toivottavasti se ei pahene tästä enää.
Kati Hyttinen työskentelee MTV Uutisissa uutistoimittajana. Hän tekee töitä MTV Uutisten verkkodeskissä ja Lifestyle-toimituksessa, joissa hän seuraa uutisia ja ilmiöitä. Hän on erikoistunut muun muassa ympäristö-, luonto- ja eläinaiheisiin.
Voit lähettää juttuvinkkejä Katille osoitteessa kati.hyttinen@mtv.fi.