Vuonna 2005 syntynyttä miestä vaaditaan 9 vuodeksi vankeuteen yhden miehen kuolemasta ja kahden muun loukkaantumisesta Tampereella.
19-vuotias mies otti isänsä autoon kyytiin kolme kaveriaan Lielahden Citymarketilta syyskuun lopussa 2024 karmein seurauksin.
Syyttäjä vaatii miehelle 9 vuoden vankeutta yhdestä taposta ja kahdesta tapon yrityksestä sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Kiihdytti autonsa ylinopeuteen "lähes aina"
Teon kuvauksessa kerrotaan, että mies oli ajanut kiihdyttäen autonsa ylinopeuteen "lähes aina kun se on ollut muu liikenne huomioiden mahdollista".
Mies oli esimerkiksi ajanut asuinalueella, jossa rajoitus on ollut 30km/h, yli sadan kilometrin tuntivauhtia. Tätä oli jatkunut useasti ja pitkän matkaa. Osa ajosta tapahtui taajama-alueella ja kadulla, jossa on useita liikennevaloin ohjattuja risteyksiä.
Mies menetti autonsa hallinnan Kalkun kehätiellä, jossa hän oli ajanut 177km/h vauhtia, vaikka suurin sallittu nopeus on ollut 50km/h.
Auto, jossa oli edelleen kuljettajan lisäksi kolme kaveria, oli ajautunut tien oikeanpuoleiselle pientareelle, josta se oli palautunut takaisin tielle.
Se oli kuitenkin niin lähellä liikenneympyrää, että se oli ajautunut sen läpi väärään kulkusuuntaan. Auto törmäsi liikenneympyrän vastakkaisella puolella olleeseen kylttiin ja puuhun.
Tapahtuman seurauksena yksi takapenkillä ollut matkustaja kuoli ja toinen vammautui. Myös etupenkillä matkustajana ollut vammautui. Kaikilla kolmella oli turvavyöt kiinnitettyinä.
Ei ajo-oikeutta
Syyttäjän mukaan kuljettajan on täytynyt pitää varmana tai varsin todennäköisenä, että huomattavalla ylinopeudella taajamassa ajamalla aiheutuu ulosajo ja että siinä kuolee joku.
Vaihtoehtoiset rikosnimikkeet ovat törkeä kuolemantuottamus ja kaksi törkeää vammantuottamusta.
Kuljettajalle haetaan myös tuomiota huumausaineen käyttörikoksesta. Haastehakemuksen perusteella kuljettaja on laittomasti pitänyt hallussaan ja käyttänyt kokaiinia ja kannabista.
Miehellä ei ollut myöskään voimassaolevaa ajo-oikeutta.
Syyttäjä hakee miehelle 9 vuoden vankeustuomiota.

