Argentiinan presidentti Milei sanoo matkustavansa Israeliin "lähiviikkoina"

Argentiinan tuore presidentti Javier Milei suunnittelee matkustavansa lähiviikkoina Israeliin. Matka on yksi hänen ensimmäisistä ulkomaanmatkoistaan virkaanastujaisensa jälkeen.

Javier Milei puhui Buenos Airesissa järjestetyssä holokaustin muistotilaisuudessa perjantaina. Hän ilmoitti tukevansa Israelia sen käynnissä olevassa konfliktissa Hamasin kanssa Gazassa. Milei lisäsi, että Argentiina "ei pysy hiljaa Hamasin terrorin edessä".

Milein mukaan Hamasin panttivankien joukossa on yhä yksitoista argentiinalaista.

– Matkustan tulevina viikkoina Pyhään maahan, mikä on uusi luku kansojemme välisessä veljeydessä, Milei sanoi.

Buenos Airesissa on suuri juutalaisyhteisö ja ennen virkaanastumistaan joulukuussa Milei sanoi aikovansa kääntyä juutalaiseksi.

Milein ensimmäinen ulkomaanmatkansa presidenttinä suuntautui New Yorkiin, jossa hän vieraili tunnetun ortodoksisen juutalaisrabbin haudalla.

Yhdysvallat ja Israel ovat Milein mukaan hänen Argentiinansa tärkeimmät kumppanit. Milei myös tukee Ukrainaa.

Lähde: Reuters

Lue myös:

    Uusimmat