Rääväsuu-presidentin kaavailut liikaa: Argentiinan kansa marssi yleislakossa kaduille

Argentiinassa kymmenettuhannet ihmiset ovat osoittaneet mieltään kaduilla presidentti Javier Mileitä ja tämän hallintoa vastaan, kertovat muun muassa El Pais ja Guardian.

Vasta aloittanut Javier Milei on vannonut tekevänsä radikaaleja muutoksia maassa, jotta sen taloustilanne paranisi.

Lisäksi maassa nähtiin keskiviikkona yleislakkoja, jotka sulkivat muun muassa kouluja ja pysäyttivät satoja lentoja. Argentiinan suurimman ammattiliiton CGT:n arvion mukaan lakkoon osallistui 80 prosenttia sen jäsenistä eli noin viisi miljoonaa ihmistä.

Hän on esimerkiksi sulkenut useita valtion ministeriöitä, kuten opetus-, ympäristö- ja tasa-arvoasioista vastaavat ministeriöt.

Talousvaikeudet ovat kuitenkin kasvaneet Milein noustua valtaan. Inflaatio nousi kuukausitasolla 25,5 prosenttiin viime kuussa verrattuna marraskuun 12,8 prosenttiin. Vuosittainen inflaatio puolestaan saavutti huippulukemansa kolmeen vuosikymmeneen, kun se nousi yli 211 prosenttiin.

Milein tavoitteena on myös saada voimaan satoja kiistanalaisia muutoksia, joista osa on tällä hetkellä lakiluonnosasteella. Muutokset muun muassa laajentaisivat presidentin valtaoikeuksia ja vähentäisivät työntekijöiden oikeuksia ja lakko-oikeuksia.

"Myrskyisän ajanjakson alku"

CGT:n mukaan pelkästään Buenos Airesissa mielenosoituksiin olisi osallistunut 600 000 ja maanlaajuisesti 1,5 miljoonaa ihmistä. Buenos Airesin poliisipäällikön Diego Kravetzin mukaan osallistujia pääkaupungissa oli kuitenkin noin 80 000.

– Mitä ultraoikeisto ei ymmärrä on, että elämme epätasa-arvoisessa maailmassa ja että valtion tehtävänä on toimia aktiivisesti tilanteen korjaamiseksi, Buenos Airesissa mielenosoituksiin osallistunut Federica Baeza kertoi Guardianille.

Mielenosoitukset ja lakot ovat Wilson Centerin Latinalaisen Amerikan ohjelmajohtajan Benjamin Gedan mukaan aikaisia varoituslaukauksia, jotka on suunnattu Mileitä vastaan.

– Tämä voi olla erittäin myrskyisän ajanjakson alku Argentiinassa, kun hallitus syöksyy eteenpäin radikaalilla uudistusohjelmallaan. (Taloudelliset) kivut, joita olemme nähneet, ovat poikkeuksellisia. Hinnat nouset päätähuimaavalla vauhdilla, hän sanoi Guardianille.

Milein hallituksen jäsenet hyökkäsivät CGT:tä vastaan. Esimerkiksi turvallisuudesta vastaava ministeri Patricia Bullrich luonnehti liiton jäseniä muun muassa "mafioso-ammattiyhdistysaktiiveiksi". Ulkoministeri Diana Mondino puolestaan tviittasi, että lakot osoittavat "meidän olevan oikealla tiellä", ja väitti, että lakkojen järjestäjinä olisivat olleet oligarkit miljoonaomaisuuksineen.

Korjattu kirjoitusvirhe otsikosta kello 14.34.

Lue myös:

    Uusimmat