Argentiinalaisilla on pitkät perinteet rahan jemmaamisessa. Nyt maan Trump-mielinen presidentti Javier Milei yrittää saada huonekaluihin, wc-pyttyihin, maahan ja katon sisään piilotetut Yhdysvaltain dollarit osaksi maan virallista taloutta ja sen kiertoa.
Yhdysvaltalaisen talouslehden Wall Street Journalin mukaan Argentiinassa on meneillään kunnianhimoinen operaatio tavallisten kansalaisten mitä mielikuvituksellisimpiin paikkoihin piilottaminen Yhdysvaltain dollareiden saamiseksi pankkeihin ja osaksi normaalia rahan kiertoliikettä.
Yhdysvaltalaislehden mukaan tavalliset argentiinalaiset ovat jemmanneet arviolta yli 250 miljardin USA:n dollarin arvosta käteistä pahanpäivän sekä talouskriisien varalle.
Maan Donald Trumpin tyyliä mukaileva libertaaripresidentti Javier Milei on muun muassa höllentänyt veronkierroksi laskettavan rahamäärän rajaa, jotta ihmiset uskaltaisivat ja ylipäätään voisivat käyttää tai tallettaa laillisesti piilottamiaan käteisvaroja.
Räväköistä liikkeistään ja oikeistolaisesta talouskurista tunnettu presidentti on tehnyt maan julkiseen talouteen rajuja leikkauksia. Hänen radikaalia talouslinjaansa on kutsuttu "moottorisahapolitiikaksi".

