Ylen kanta Israelin osallistumisesta Eurooviisuihin selviää pian.
Yle ilmoittaa kantansa Israelin osallistumisesta ensi vuoden Euroviisuihin ennen EBU-kokousta, Ylen viestintäasiantuntija Marjo Suvanto kertoi tiistaiaamuna STT:lle.
Euroopan yleisradiounioni EBU kokoustaa tällä viikolla torstaina ja perjantaina, ja kokouksessa ratkaistaan Israelin osallistuminen musiikkitapahtumaan.
EBU:n jäsenmaista ainakin Espanja, Irlanti, Hollanti ja Slovenia ovat ilmoittaneet aiemmin, etteivät osallistu ensi kevään Euroviisuihin Itävallan Wienissä, jos Israel osallistuu.
Israelin osallistumisesta piti aiemmin päättää erillisessä tapaamisessa marraskuun alussa. EBU päätti lykätä kuitenkin päätöstä joulukuun kokoukseen pian sen jälkeen, kun Yhdysvallat, Egypti, Qatar ja Turkki olivat allekirjoittaneet Egyptissä järjestetyssä rauhankokouksessa asiakirjan, joka liittyy Israelin ja äärijärjestö Hamasin aselepoon.
