Rauhanneuvoston jäsenmaat ovat tehneet Yhdysvaltain presidentin mukaan isoja lupauksia. Katso videolta, mistä rauhanneuvostossa on kyse.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kiistelty Gazan rauhanneuvosto tapaa torstaina virallisesti ensimmäistä kertaa.
Trump kertoi sunnuntaina, että rauhanneuvoston jäsenet ovat jo luvanneet viisi miljardia Gazan jälleenrakennusta varten. Asiasta uutisoi yhdysvaltalainen yleisradioyhtiö PBS.
Presidentin mukaan maat ilmoittavat virallisesti lupauksestaan Washingtonissa torstaina.
Lisäksi maat ovat luvanneet tuhansia ihmisiä kansainvälisiin turvallisuusjoukkoihin sekä poliisivoimiin Gazan kaistalle, Trump vakuuttaa.
Palestiinalaisalueiden jälleenrakennus maksaa YK:n, Maailmanpankin ja EU:n arvioiden mukaan arviolta 70 miljardia dollaria.
Kiistelty neuvosto
Rauhanneuvostoon kutsuttiin 50 maata, joista yli 20 lähti mukaan, tosin osa maista on mukana vain tarkkailijan roolissa.
Myös Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb sai kutsun neuvostoon kuin myös Venäjän presidentti Vladimir Putin. Suomi kieltäytyi kutsusta.
Trump kutsui myös Kanadan neuvostoon, mutta perui kutsun sen jälkeen, kun Kanada ilmoitti, että maa voi liittyä neuvostoon, mutta vain ilman miljardin dollarin liittymismaksua. Euroiksi muunnetulla noin 860 miljoonan liittymismaksulla saisi vähintään kolmivuotisen jäsenyyden neuvostossa.
