Tutkimus: Syöpäpotilaat suuremmassa vaarassa menehtyä koronavirukseen – tietyt syövät vaarallisimpia
Tietyt syövät voivat tehdä koronaviruksesta kohtalokkaamman, uutisoi New York Post.
Syöpäpotilaat ovat yleisesti ottaen alttiimpia erilaisille tulehduksille, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan veri- ja keuhkösyöpiä sairastavat sekä etäpesäkkeitä lähettäneitä syöpiä sairastavat myös kuolevat koronavirukseen liki kolme kertaa todennäköisemmin, kertoo tuore tutkimus.
Tutkimus esiteltiin Cancer Discovery -julkaisussa tiistaina.
Myös syöpähoidot vaikuttavat
Yhdysvaltalaiset, kiinalaiset ja singaporelaiset tutkijat vertailivat 105:n syöpään ja covid-19-tautiin sairastuneen tietoja 536:n pelkkää covid-19-tautia sairastavien tietoihin. Potilaat olivat samaa ikäluokkaa ja sairastivat 14 eri sairaalassa Kiinan Wuhanissa.
Tutkijat havaitsivat, että koronavirukseen menehtyneitä oli syöpäpotilaiden joukossa lähes kolminkertainen määrä niihin potilaisiin verrattuna, joilla syöpää ei ollut.
Potilaan iän lisäksi syövän tyypillä ja hoidon vaiheella oli vaikutusta. Esimerkiksi keuhkosyöpäpotilailla keuhkot toimivat jo valmiiksi heikommin, joten he ovat erityisen haavoittuvaisia. Myös immuunijärjestelmää heikentävästä verisyövästä, kuten leukemiasta, kärsivät, ovat haavoittuvaisia.
Vaikka erilaiset hoidot, kuten kemoterapia ja leikkaus, auttavat syövän nitistämisessä, ne myös heikentävät immuunijärjestelmää, jolloin potilaat ovat myös suuremmassa riskissä menehtyä covid-19-tautiin.
Syöpäpotilaiden havaittiin kärsivän muutoinkin todennköisemmin covid-19-taudin vakavammasta muodosta.
Asiantuntijat epäilivät jo aiemmin syöpäpotilaiden olevan haavoittumaisemmassa asemassa, mutta tuore tutkimus vahvistaa epäilyt todeksi.
Lue kaikki koronaviruksesta.
Uusimmat
-
06:30
Miksi lounaan jälkeen väsyttää? Viisi vinkkiä, joiden avulla jaksat loppupäivän paremmin
-
15:34
Kokenut kirurgi avoimena: "Teinkö kaiken mitä voin, teinkö kaiken oikein?"
-
23:17
NHL-kauden avauksessa nähtiin jäätävä torjunta – Ukko-Pekka Luukkonen ohitettiin kolmesti
-
23:03
Useita junia yhä myöhässä oikoradalla tapahtuneen henkilövahingon vuoksi
-
22:57
BBC tapasi Suomessa uusnatsin, jonka väitetään toimineen Britannian mellakoiden taustalla – syytti toimittajaa häirinnästä
-
22:29
Tänne Eurojackpotin 81 miljoonan superpotti meni
-
22:17
Kärpät kaatoi huippuottelussa HIFK:n, Tappara suli Lahdessa – näin SM-liigan perjantain kierros eteni
-
22:09
Eurojackpotissa tuli valtava jymypaukku: Voittaja kuittaa 81 miljoonaa euroa!
-
22:06
F1-talli teki kammottavat tappiot
-
22:04
Ulkoministeriö avustaa suomalaisia pois Libanonista
-
22:03
Vaikuttava näky! Portion Boysin JaloTiina esitteli kotinsa
-
21:49
Saako kasvistuotteita kutsua pihveiksi ja makkaroiksi? EU:n tuomioistuimelta linjaus
-
21:43
Pelicans-valmentajalla oli asiaa Tapparan Grönborgille kameroiden sammuttua: "Rikard!"
-
21:38
Kehä I:llä kahdeksan auton ketjukolari
-
21:36
Oppositio ihmettelee: Miksi Orpo salasi Essayahin irtioton?
-
21:15
Näihin sanoihin Pepe Willbergin ja Diandran tapaamiset päättyvät joka kerta: "En tiedä, sanooko tätä muille"
-
20:52
Uskomaton hörppy HIFK:n verkkoon! Kärppien roikku päätyi maaliin tv-pelissä
-
20:47
"Venäläisen vakoojavalaan" kuolinsyy selvinnyt
-
20:44
Oudompi ilmiö: Suomessa satoi kaukaisen autiomaan hiekkaa
-
20:34
Veikkausliigan mestaruustaistelu ratkeaa päätöskierroksella – Ilves nousi sarjakärkeen
-
Lataa lisää