Mehiläisen nimissä on liikkeellä huijaustekstiviestejä, jotka olisivat saattaneet toimia paremmin vielä muutama vuosi sitten.
Yksityisiä terveydenhuollon palveluja tarjoavan Mehiläisen nimissä on liikkeellä huijausviestejä, joissa saatetaan muistuttaa esimerkiksi olemattomasta rokotusajasta.
Viesteissä ohjataan nettisivuille, joiden nimen osana on käytetty sanaa mehilainen tai mehiläinen.
MTV Uutisten näkemässä huijausviestissä muistutettiin koronarokotusajasta, joka olisi viestin mukaan ollut seuraavana päivänä – tosin viime vuoden puolella.
– Peruuttamattomasta käynnistä veloitetaan käyntimaksu, viestissä todettiin.
Viestin lopussa oli linkki osoitteeseen www.omamehil.fi.
Mehiläinen varoittaa huijauksista omassa tiedotteessaan. Tiedotteessa varoitetaan avaamasta linkkiä. Jos linkin on kuitenkin avannut, on syytä olla yhteydessä omaan pankkiin.

