Tuomioja Boston-iskusta: Tätä ei voi hyväksyä

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan eilistä Bostonin iskua ei voi missään nimessä hyväksyä. Hänen mukaansa vastaavanlaiset tapahtumat pitää pystyä estämään sekä saada syylliset teoistaan vastuuseen. Tällä hetkellä kukaan ei ole ilmoittautunut iskun tekijäksi.

Hänen mukaansa isku tehtiin juuri Bostoniin maratontapahtuman yhteyteen, koska sillä saavutettiin maksimaalinen mediahuomio. Tuomioja pitää tekoa myös terrori-iskuna.

– Tämäntyyppinen terrorismi missä tahansa maailmassa on hyvin vakava asia. Tapahtuma maksimaalisen mediajulkisuuden takaava paikka. Yleensä terrori-iskulla halutaankin paljon julkisuutta, Tuomioja totesi MTV3:n Huomenta Suomen lähetyksessä.

Hän muistuttaa kuitenkin, että jokaisessa yhteiskunnassa on haavoittuvaisuuksia ja sataprosenttista turvallisuutta ei voida taata.

– Sataprosenttista turvallisuutta ei ole, jos vapaata yhteiskuntaa halutaan ylläpitää. Julkisissa tilaisuuksia pitää kuitenkin tarkistamaan, onko jollakin pommeja, Tuomioja totesi.

Eilen illalla Suomen aikaa tapahtuneet räjähdykset ovat tähän mennessä vaatineet kolme kuolonuhria. Räjähdykset tapahtuivat maratonin maalialueen lähellä. Suuri osa uhreista oli paikalle kerääntyneitä katsojia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat