MTV3 Bostonissa: Kaupungissa hermostunut tunnelma

Turvatoimet on kiristetty äärimmilleen Bostonissa maratonilla sattuneiden räjähdysten jälkeen, kertoo paikalla oleva MTV3 Uutisten kirjeenvaihtaja Päivi Sinisalo.

Rannikkovartiosto on lisännyt partiointiaan kaupungin satamassa ja poliisi on varoittanut, että lähipäivinä tavalliset jalankulkijatkin voivat joutua tarkastusten kohteiksi.

Ihmisiä on kehotettu pysymään sisällä ja välttämään joukkokokoontumisia. Viranomaiset ovat myös kehottaneet välttämään matkustamista kaupunkiin. Tutkimusten uskotaan jatkuvan kaupungin keskustassa useiden päivien ajan ja osa keskusta-alueesta pysyy suljettuna pitkään.

– Tällä hetkellä tutkintaa johtava liittovaltion poliisi FBI on ollut erittäin niukkasanainen ja erittäin haluton antamaan relevanttia tietoa tapahtuneesta. Se ei halua vahvistaa haavoittuneiden määrää tai millaisia vammoja haavoittuneilla on, Sinisalo kertoo.

Iskun tekijästä ei tietoa

FBI ei ole myöskään kertonut julkisuuteen minkäänlaisia arvioita iskun tekijästä.

– Kyseessä sanotaan olleen kuitenkin kohtuullisen pienet pommit, mutta ne olivat sirpalepommin tyyppisiä, joilla on taipumus tehdä pahaa jälkeä. Uhkauksia iskuista ei esitetty ennakkoon eikä kukaan ole ilmoittautunut iskun tekijäksi, Sinisalo kertoo.

Sinisalon mukaan viranomaiset ovat pyytäneet, etteivät ihmiset matkustaisi Bostoniin, koska jännitys kaupungissa on korkealla. Muun muassa Bostonin satamassa partioi rannikkovartioston aluksia.

Turvatoimia on kiristetty myös New Yorkissa ja pääkaupunki Washingtonissa, erityisesti turistien suosimien nähtävyyksien luona.

Amerikkalaiset ovat olleet erittäin järkyttyneitä iskuista. Washingtonin lentokentällä matkustajat kerääntyivät hiljaisina televisioiden ääreen. Kaikki halusivat kuulla tuoreimmat uutiset.

– Siellä oli niin paljon lapsia, mumisi yksi katsojista.

Bostonin-koneessa vietettiin lisäksi hiljainen hetki menehtyneiden ja haavoittuneiden muistoksi.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat