Mainos

Tanssii Tähtien Kanssa -opettaja pahoillaan Mikael Jungnerin poisjäännistä: "Olisi ollut ihanaa vielä tanssia hänen kanssaan"

5:08
MTV Uutiset Live kertoi Jungnerin vetäytymisestä.

Mikael Jungner jättäytyy pois Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasta murtuman vuoksi.

Ex-kansanedustaja Mikael Jungner kohtasi pelkonsa Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman ensimmäisessä jaksossa. Jungnerin parina nähtiin ohjelmassa Saana Akiolan sijaan Janica Saarni (o.s. Mattsson). Jungner totesi heti tanssin jälkeen kuulleensa ikävän äänen jalastaan kesken tanssin. Lääkärissä selvisi, että jalka on murtunut, ja Jungner joutuu jättämään kilvan kesken.

Saarni kertoo MTV Uutisten haastattelussa olevansa pahoillaan tilanteesta.

– Tietenkin harmittaa ihan hirveästi Mikaelin puolesta, että näin tapahtui. Olisi ollut ihanaa vielä tanssia hänen kanssaan. Meillä oli wienervalssi hyvässä vaiheessa, olisi ollut ihana tanssia se, Saarni toteaa.

Saarni kertoo epäilleensä Jungnerin oireiden perusteella, että jalkaan sattui tanssin aikana pahasti.

– Tuli heti vähän semmoinen olo, että se saattoi murtua. Ei se ihan yllätys ollut.

– Hän oli hyvin rauhallinen kivun suhteen. Sen takia ajattelin, että siinä olisi voinut ehkä vain käydä joku venähdys, Saarni jatkaa.

Jungner kertoi lähetyksessä Mikko Leppilammen haastattelussa loukanneensa jalkansa:

– Omiin korviin kuului rusahdus nilkasta, toivottavasti ei mitään vakavaa, Jungner kuittasi.

Jungner on itse kertomassa asiasta sunnuntaina 6.10. suorassa Tanssii Tähtien Kanssa -lähetyksessä MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa klo 19.30 alkaen. Jungneria ei ole voinut äänestää maanantain jälkeen epävarman jatkon vuoksi.

Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa sunnuntaisin klo 19.30.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja