Frisbeegolfin supertähti Paul McBeth ylistää Nokialla ja Tampereella järjestettävien MM-kisojen olosuhteita.
Frisbeegolfin MM-kisat käynnistyvät tänään Nokialla ja Tampereella. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kisat järjestetään Pohjois-Amerikan ulkopuolella.
Lajin kuusinkertainen maailmanmestari Paul McBeth, 35, on vaikuttunut Tampereen ja Nokian MM-olosuhteita.
– Olosuhteet ovat hienot. En malta odottaa, että pääsen käyttämään näitä väyliä ja näkemään ihmisiä niiden reunoilla. En ole nähnyt vastaavaa näin suuressa kokoluokassa. Meillä oli juuri major-turnaus Virossa, ja he tekivät hyvää työtä, mutta mitään ei ole rakennettu niin kuin täällä, McBeth ylistää MTV Urheilulle.
Lue myös: Suomen supertähti itsevarmana – "Miksi ottaisin siitä paineita?"
Lue myös: Miljoonabudjetin MM-kisat käynnistyvät Tampereella – "Tämä on ollut ihan järjetön ponnistus"
Nokia ja Tampere ovat aiemmin isännöineet frisbeegolfin European Openia. Kyseinen kilpailu on ollut McBethille hyvinkin suotuisa, sillä jenkkitähti on juhlinut turnauksen voittoa peräti viidesti.
– En tiedä, miksi olen pärjännyt täällä. Vaikuttaa siltä, että tässä paikassa on jotain erityistä. Olen aina nauttinut täällä pelaamisesta. Yleisö löytää aina paikalle. Se saa minussa parhaan esiin, McBeth sanoo.
Frisbeegolfin MM-kisat järjestetään Nokialla ja Tampereella 30.7. - 3.8.