Silva Saarinen oli viime viikolla kiinni vuoden rahakkaimmassa frisbeegolfvoitossa, mutta suomalaisen heikko päätöspäivä tarjosi 30 000 dollarin palkintopotin Yhdysvaltain Holyn Handleylle.
Saarinen johti DGPT-ammattilaiskiertueen finaaliturnausta kunkin kolmen ensimmäisen kierroksen jälkeen, kunnes hävisi sunnuntaina peräti kymmenen heittoa Handleylle.
Suomalainen sijoittui lopulta kolmanneksi, mikä sekin toi uran suurimman yksittäisen palkintorahan 10 000 dollaria.
Virginian osavaltiossa pelattuun kiertuefinaaliin sai etumatkaa sillä perusteella, kuinka paljon kiertuepisteitä oli kerännyt kauden aikana. Esimerkiksi Saarinen aloitti tuloksesta viisi alle parin, kun pisteykkönen Handley aloitti kahdeksasta alle parin.
Mukaan pääsi vain 20 naispelaajaa. Kaksi muuta suomalaista, Eveliina Salonen ja Henna Blomroos, heittivät viidenneksi ja kymmenenneksi.
Avoimen luokan 33 kilpailijan joukkoon mahtui neljä suomalaista, joista parhaimpana Niklas Anttila sijoittui 12:nneksi.
DGPT-finaali oli monelle kauden viimeinen ammattilaiskilpailu.
"Siistiä, että friba kiinnostaa"
Frisbeegolfvuosi 2025 oli erityisen tärkeä suomalaisille, koska lajin ykköstapahtuma MM-kilpailut käytiin Nokialla ja Tampereella, ensi kertaa Pohjois-Amerikan ulkopuolella.

