Ulkoministeri Elina Valtosen mukaan Suomi ei hyväksy sitä, että Iranin hallinto on sulkenut internetin jatkaakseen sortoa katseilta piilossa.
Suomi tarkastelee EU:n kanssa, voidaanko Iraniin kohdistuvia pakotejärjestelyjä kiristää maassa vallitsevan tilanteen vuoksi, ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) kertoo.
– Nimenomaan kiristää niin, että ne kohdistuisivat näihin täysin ihmisoikeuksia vastaan käyviin toimiin ja henkilöihin hallinnossa, jotka tähän osallistuvat, Valtonen kertoo.
– Tämä työ on nyt Euroopan unionissa käynnissä, ja tänään on kokous tästä aiheesta, ministeri lisää.
Valtosen mukaan myös tilannekuvaa Iranista kartoitetaan. Viime viikolla maassa alkanut internet-yhteyksien katkos on jättänyt tilanteen epäselväksi.
Lue myös: Iranin internet-yhteyksien katkos on jatkunut pitkään
Valtosen mukaan Suomi ei hyväksy sitä, että Iranin hallinto on sulkenut internetin jatkaakseen sortoa katseilta piilossa. Ministeri otti asiaan kantaa aiemmin tiistaina viestipalvelu X:ssä.
– Tätä emme hyväksy. Seisomme Iranin kansan rinnalla – niin naisten kuin miesten, Valtonen kirjoittaa.
"Tilanne on varsin epäselvä"
Ministeri kertoo STT:lle pitävänsä huolestuttavana, että jopa kansainvälisten suurlähetystöjen yhteydensaanti ulkomaailmaan on ollut rajattua.
– Tilanne on varsin epäselvä. Se, mitä tiedämme, on erittäin huolestuttavaa. Se voidaan sanoa varmasti, että väkivaltaa on kohdistunut siviileihin ja myös kuolonuhreja on tullut.

