Kansainvälisen politiikan asiantuntija ei tuudittautuisi Trumpin historiallisen pitkän puheen sovittelevuuteen.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin puhe yllätti rauhallisuudellaan, arvioi MTV:n kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E. J. Penttilä.
Trumpin puheessa ei ollut Penttilästä ennakoitua solvaamista ja uhoa, eikä odotettua uhkavaatimuksen esittämistä Iranille.
Lue myös: Trump: Iran kehittelee Yhdysvaltoihin yltäviä ohjuksia
Penttilä ei kuitenkaan tekisi tulkintaa, että Iran ei olisi enää Yhdysvaltain tähtäimessä, vaikka Trump sanoikin hakevansa diplomaattista ratkaisua.
– Itse ajattelisin, että mahdollisuudet sille, että Yhdysvallat iskee ovat aika suuret. Sellainen voitto, jossa amerikkalaisia tappioita ei tule, palvelisi kyllä vaalikampanjan etua.
Hän muistuttaa, että aiempienkin Iraniin ja Venezuelaan kohdistuneiden iskujen yhteydessä puhuttiin yhtä, mutta tehtiin toista.
– Voi olla, että tässä on kysymys harhautuksesta, hän pohtii sovittelevamman puheen motiiveja.
