Turvamies kaatoi Lionel Messin maahan yritettyään pidätellä paidatonta fania, joka halasi Messiä Inter Miamin pelatessa Ecuadorin mestaria Independiente del Vallea vastaan Puerto Ricossa.
Inter Miami voitti ystävyysottelun 2–1 Messin tehtyä voittomaalin rangaistuspotkusta 70 minuutin kohdalla.
Fani juoksi kentälle pari minuuttia ennen täyttä aikaa ja kietoi kätensä Messin ympärille. Turvamies, joka yritti estää tilannetta, kaatoi fanin maahan, mutta kun tämä ei alkuun irrottanut otettaan, myös Messi kaatui.
Jo ennen kuin paidaton fani ehti Messin luo, tämän rinnalla oli kaksi muutakin ihailijaa. Heistä toinen oli sonnustautunut FC Barcelonan pelipaitaan ja otti yhteiskuvan Messin kanssa. Toinen sai päällään olleeseen Inter Miamin pelipaitaan Messin nimikirjoituksen.
Messi nousi heti kaatumisen jälkeen ylös ja poistui tilanteesta. Turvamiehet saattoivat ylimääräiset ulos kentältä, ja peli päästiin pelaamaan loppuun.
Bayamónissa sijaitsevalla Estadio Juan Ramon Loubriel -stadionilla pelattu ottelu oli alun perin tarkoitus pelata jo 13. helmikuuta, ja sen piti olla Miamin harjoituskauden päätösottelu, mutta ottelua lykättiin Messin kärsittyä takareisivammasta.
Inter Miami aloitti MLS-kauden viime viikonloppuna 0–3-tappiolla Los Angeles FC:lle.
