Yli 15 miljoonan ihmisen terveystiedot on hakkeroitu massiivisessa tietomurrossa, kertoo Ranskan terveysministeriö.
Ranskalaisen televisiokanavan mukaan vuodettujen tietojen joukossa on muun muassa tunnettujen ranskalaispoliitikkojen tietoja, jotka ovat nyt nähtävillä verkossa. Tiedoissa on muun muassa mainintoja siitä, onko potilas homoseksuaali tai onko hänellä aids.
Terveysministeriön mukaan viime vuoden lopussa tehdyssä tietomurrossa varastettiin tietoja noin 1 500:sta terveydenhuollon kohteesta, jotka kaikki käyttivät saman yhtiön valmistamia ohjelmistoja. Valtaosa varastetuista tiedoista oli nimiä, puhelinnumeroita ja osoitteita, mutta noin 169 000 potilaan kohdalla varastettiin myös arkaluonteisia potilastietoja.
Ilmoitus uudesta tietomurrosta tuli vain muutamia päiviä sen jälkeen, kun viranomaiset kertoivat, että 1,2 miljoonalle pankkitilille oli tunkeuduttu viranomaistietoja hyväksi käyttäen.
