Stubb ja Haavisto toiselle kierrokselle – näin vaali-ilta eteni

Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tulos on selvä: toiselle kierrokselle jatkavat Alexander Stubb ja Pekka Haavisto. 

Tästä artikkelista voit seurata, miten vaali-ilta eteni. 

Presidentin valtaoikeuksista Naton suhteen toivotaan keskustelua

MTV:n vaaliasiantuntija Kimmo Grönlund Åbo Akademista pitää tärkeänä, että toisella kierroksella keskustellaan Natosta ja presidentin valtaoikeuksista. 

"Kotimaan politiikan vaihe ei ollut Stubbille menestys"

– Kotimaan politiikan vaihe ei ollut Stubbille millään tavalla menestys. Hänet sitten myös syrjäytettiin. Nyt kysymys kuuluukin, miten hyvin suomalaiset muistavat tämän kotimaan politiikan taaperruksen, MTV:n yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki pohtii.

Lehtimäki ei näe Haaviston ja Stubbin välillä suurta eroa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

MTV:n vaaliasiantuntija Kimmo Grönlund Åbo Akademista sanoo, että on hyvä asia, ettei presidentillä ole mielipidettä siitä, onko hallituksen esitykset hyviä vai ei. 

Näin Suomi äänesti

Katso täältä, miten ensimmäisen kierroksen äänet jakautuivat vaalipiireittäin. 

Kaikki äänet laskettu: Stubb ja Haavisto toiselle kierrokselle

Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella annetuista äänistä on laskettu 100 prosenttia. Kokoomuksen ehdokas Alexander Stubb ja vihreiden tukema valitsijayhdistyksen ehdokas Pekka Haavisto etenevät selvin luvuin vaalien toiselle kierrokselle. Stubb keräsi 27,2 prosenttia ja Haavisto 25,8 prosenttia äänistä.

Kolmas oli perussuomalaisten Jussi Halla-aho 19,0 prosentin ääniosuudella. Valitsijayhdistyksen ja keskustan Olli Rehn sai 15,3 prosenttia äänistä.

Äänestysaktiivisuus kohosi selvästi edellisistä presidentinvaaleista. Kotimaan äänestysprosentti oli nyt 74,9 prosenttia.

Asiantuntija: Keskustan äänestäjillä voi olla iso kynnys äänestää Haavistoa

Puolisoiden merkitys on perinteisesti ollut presidentinvaaleissa suuri.

MTV:n yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki uskoo, että monelle keskustan kannattajalle voi olla kynnys äänestää Haavistoa samaa sukupuolta olevan puolison vuoksi.

Göran Stubb iski pöytään jääkiekkovertauksen

Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen äänikuninkaan Alexander Stubbin isä Göran Stubb jännittää poikansa puolesta tulevaa toista kierrosta silmällä pitäen.

– Lätkätyyppinä saanko käyttää urheilutermiä: runkosarja on pelattu ja nyt alkaa play-off. Ja se on aika jännittävä play-off. Kaksi hyvää joukkuetta vastakkain, entinen HIFK-suuruus ja jääkiekkoleijona isä-Stubb sanoi.

Göran Stubbin puoliso, taiteilija Pirkko Mannolakin sanoi jännittävänsä. Hän odottaa toisesta kierroksesta kovaa kisaa.

– Nyt on varmaan keksittävä kaikki keinot ja panostettava oikein hurjasti kampanjaan. Luotan Alexiin, hänellä riittää uusia ajatuksia.

Rehn kannusti kiitospuheessaan äänestämään toisella kierroksella

– Vähän harmittaa se, ettei päästy toiselle kierrokselle. Olisi ollut vahvasti energiaa jatkaa kampanjaa kaksi viikkoa ja sen jälkeen kuusi vuotta presidenttinä. Minulla olisi ollut vielä pari kolme karaokebiisiä toista kierrosta silmällä pitäen.

Rehn korosti osallistuvansa toiselle kierrokselle tavallisena äänestäjänä.

– Kampanjani on nyt ohi ja kannustan kaikkia äänestäjiä käyttämään äänioikeuttaan. Se on etuoikeus demokratiassa, Rehn sanoo. 

Halla-aho kannattajilleen: "Laittakaa Sabaton soimaan"

Perussuomalaisten ehdokas Jussi Halla-aho kertoi kampanjassaan vaalikojuilla ja ihmisten parissa muistavansa taas, mikä perussuomalaisissa on parasta.

– Perussuomalaisia ajaa eteenpäin yhdessä tekemisen ilo, mutta myös tuska maata kohtaamistamme haasteista. Nyt voimme sanoa, että olemme yksi suurimmista kaikissa vaaleissa, Halla-aho sanoi. 

Haavisto: Sain kuulla, että olemme voittaneet vaalipäivän äänestyksen

Pekka Haavisto kertoi kiitospuheessaan saaneensa kuulla, että hän on voittanut vaalipäivän äänestyksen.

Haavisto kertoi nauraen, että koko vaalibudjetti on käytetty. Haavisto vetosi, että toisen kierroksen kampanjaan tarvitaan kaikki mahdolliset lahjoitukset.  

–Avataan ovet kaikille niille muille kannattajille, jotka haluavat nyt hypätä kelkkaan mukaan, Haavisto sanoi.

Hän kertoi, että huomenna narinkkatorilla järjestetään juhlat kello 16:30.Haavisto kiitteli myös Antonio Floresia tuesta.

– Haluan sanoa, että olen todella ylpeä sinusta, Flores sanoi tunteikkaana.

– Nyt mennään kaksi viikkoa ihan täysillä. 

Stubb: Nyt se kisa vasta alkaa

Stubb saapui vaalivalvojaisiin pitämään puhetta omilleen.

– Hyvät ystävät, aloitetaan sillä, että me taidettiin kuulkaas päästä finaaliin. Mutta tiedättekö mitä? Se kisa alkaa vasta nyt.

Antonio Flores kertoo olevansa täysillä mukana kampanjassa

Pekka Haaviston puoliso Antonio Flores kertoo kampanjatunnelman olleen mahtava.

– Olen kiertänyt paljon monta päivää ja matkustanut bussissa. Minulla on oma firma, josta laitoin nyt kalenterin kiinni ja olen ensi viikolla kampanjassa täysillä mukana, Flores kertoo.

Stubb: "Tulos näyttää selvältä"

Ero Stubbin ja Haaviston välillä on noin 40 000 ääntä, kun ääniä on laskettu 97,4 prosenttia.

– Tulos näyttää kovin selvältä tähän mennessä ja otetaan se nöyränä vastaan, Stubb sanoo. 

Äänestysprosentti oli sunnuntaina 74,9

Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella sunnuntaina 28.1. äänestysprosentti oli 74,9.

Presidentinvaalien äänestysprosentti kotimaassa jäi edellisissä vuoden 2018 vaaleissa hiuksenhienosti alle 70:n. Tuolloin Sauli Niinistö oli erittäin selvä ennakkosuosikki.

Vuonna 2012 vaalien ensimmäisen kierroksen äänestysprosentti oli 72,8. Toisella kierroksella, jolla vastakkain olivat Niinistö ja Pekka Haavisto, äänestysprosentti laski ja oli 68,9.

Vuonna 2006 äänestysprosentti oli ensimmäisellä kierroksella 73,9. Tarja Halosen ja Sauli Niinistön välisellä toisella kierroksella äänestysvilkkaus nousi 77,2 prosenttiin.

Vuonna 2000 ensimmäisen kierroksen äänestysprosentti oli 76,9. Toisella kierroksella äänestysprosentti kohosi ja 80,2:een, ja Tarja Halonen voitti Esko Ahon.

Asiantuntijat pitävät Urpilaisen kampanja-aikaa liian lyhyenä

MTV:n yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki sanoo, että Urpilainen oli ainoa vaihtoehto SDP:n ehdokkaaksi. Hän pitää Urpilaista hyvänä ja uskottavana ehdokkaana.

–Komissaarin tehtävien takia Urpilaisen kampanja-aika jäi lyhyeksi. Olisipa ollut kiinnostavaa nähdä, mitä olisi käynyt, jos Sanna Marin olisi lähtenyt ehdolle. Voi olla. että tulos olisi ollut kovin erilainen, Lehtimäki arvelee.

MTV:n vaaliasiantuntija Kimmo Grönlund Åbo Akademista muistelee pahvi-Juttia, joita kampanjan alussa käytettiin Urpilaisen poissaoloa paikkaamassa. 

Haavisto Helsingin vaalipiirin äänissä ylivoimainen

Pekka Haaviston ääniosuus Helsingin vaalipiirissä on 37,4 prosenttia, kun äänistä on laskettu 69,7 prosenttia.

Stubb on toisena 29,6 prosentilla. Halla-aho ja Andersson ovat lähes tasoissa kannatuksessaan. Halla-aholla on 9,8 prosenttia äänistä ja Anderssonilla 9,6 prosenttia.

Stubbin puoliso: Todella hyvä tulos

Alexander Stubbin puoliso Suzanne Innes-Stubb on tyytyväinen miehensä äänisaaliiseen.

– Jännittää todella paljon. En nukkunut paljoa viime yönä, Innes-Stubb sanoi hymyssä syin.

Toimittaja Maria Nykänen utelee, miten Innes-Stubbin elämä muuttuu, jos Stubb valitaan presidentiksi.

– Se olisi iso muutos elämässäni. On vähä liian aikaista, mitä tekisin. Tiedän jo, että olisi muutamia aiheita, jotka kiinnostavat minua. Esimerkiksi perheiden huvinvointi ja se, miten tuoda ihmisiä yhteen musiikin ja kulttuurin kautta sekä syrjäytyneiden ihmisten kanssa työskentely. 

Asiantuntijat uskovat perussuomalaisten äänestäjien jäävän toisella kierroksella kotiin

MTV:n yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki muistuttaa, että suoran kansanvaalin aikana ensimmäisen kierroksen ykkönen tulee ykköseksi myös toisella kierroksella.

– Voi olla, että toisella kierroksella aika moni perussuomalaisten äänestäjistä moni jää kotiin. Stubb on ensimmäisen kierroksen aikana pelannut toista kierrosta silmällä pitäen ja luonut jo sidettä Halla-ahon suuntaan, Lehtimäki arvelee.

MTV:n vaaliasiantuntija Kimmo Grönlund Åbo Akademista uskoo, että toisella kierroksella tapahtuu passivointia, kun moni perussuomalaisten into äänestää on laskenut.

Ehdokkaat itse eivät ole testamentanneet ääniään toiselle kierrokselle, mikä ei Lehtimäen ja Grönlundin mukaan ole suomalaisessa äänestyskulttuurissa tapanakaan.

– Tukijoukkoja toki voi siirtyä näkyvästi toisen ehdokkaan taakse, Grönlund arvioi.

Ylen ennuste: Stubb ja Haavisto selvällä erolla toiselle kierrokselle

Ylen vaaliennusteen mukaan presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen voittaa kokoomuksen Alexander Stubb ja toiseksi tulee vihreiden tukema valitsijayhdistyksen ehdokas Pekka Haavisto. Ennusteen mukaan Stubb saisi äänistä 27,3 prosenttia ja Haavisto 25,8 prosenttia.

Kolmas olisi perussuomalaisten Jussi Halla-aho 18,6 prosentilla ja neljäs valitsijayhdistyksen ja keskustan Olli Rehn 15,3 prosentilla.

Vasemmistoliiton Li Andersson saisi 5,1 prosenttia ja SDP:n Jutta Urpilainen 4,5 prosenttia äänistä.

Elisabeth Rehn iloitsee Haaviston vaalimenestyksestä

Elisabeth Rehn kertoo hänen ja Haaviston tehneen paljon samankaltaisia tehtäviä ihmisoikeuksien ja rauhan puolesta.

–Tämä antaa presidentille syvyyttä turvallisuustyössään. Maan turvallisuus on riippuvainen näistä yhteyksistä.

Rehn muistuttaa, että Haavisto on allekirjoittanut Nato-sopimuksen.

–Hänen rauhallisuutensa ja turvallisen tuntuinen tapansa hoitaa koko kampanjaa tekee Pekan. Hän tuntuu harkitsevalta ja ei käytä turhia sanoja. 

Tilanne vaalipiireittäin kello 21:

Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri: Haavisto (50,0)
Hämeen vaalipiiri: Stubb (28,1)
Helsingin vaalipiiri: Haavisto (36,5)
Kaakkois-Suomen vaalipiiri: Stubb (25,5)
Keski-Suomen vaalipiiri: Haavisto (27,1)
Lapin vaalipiiri: Rehn (22,9)
Oulun vaalipiiri: Rehn (25,0)
Pirkanmaan vaalipiiri: Haavisto (27,5)
Satakunnan vaalipiiri: Halla-aho (23,4)
Savo-Karjalan vaalipiiri: Haavisto (23,9)
Uudenmaan vaalipiiri: Stubb (33,8)
Vaasan vaalipiiri: Stubb (31,1)
Varsinais-Suomen vaalipiiri: Stubb (29,6)

MTV:n tulospalvelun löydät täältä

Haavisto: "Puheenaiheita toisella kierroksella tulee riittämään"

Haavisto uskoo, että toisella kierroksella tulee varmasti intensiivisempi keskustelu ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.

– Maailmassa on paljon konflikteja ja Suomella pitää olla kanta näissä asioissa, Haavisto sanoo. 

Harkimo vitsaili kannatusluvuistaan: "Varmaan joku laskuvirhe"

Liike Nytin Hjallis Harkimon kannatus jäänyt ennakkoäänten perusteella häntäsijalle puolen prosentin kannatusluvulla.

– Varmaan joku laskuvirhe, Harkimo heitti nauraen kommentin. 

– Lähdin kisaan tosissani. Olen tyytyväinen siihen, että olen saanut kannustavaa palautetta. Ainoa, mikä ottaa eniten päähän tässä hommassa on jäädä viimeiseksi. 

Stubb saapui kaupungintalolle

Ennakkoäänten jälkeen ykkösenä oleva Alexander Stubb (kok.) ei uskalla vielä ennakoida lopputulosta. Vaalipäivän äänet jännittävät vielä.

– Ei vielä tiedä, miten ne asettuvat.

Stubb myöntää olleensa henkisesti valmistautunut matalampaan lukuun ennakkoäänten osalta.

Andersson huolissaan taktisista äänestyspäätöksistä

Vasemmistoliiton ehdokas Li Andersson uskoo taktisen äänestämisen vaikuttavan tulokseen.

– Moni kertoi äänestäneensä taktisesti blokatakseen erään toisen ehdokkaan pääsyn toiselle kierrokselle. Heillä on toki siihen oikeus, Andersson sanoo.

Hän kertoo olevansa huolissaan siitä, että nyt jo toisina vaaleina peräkkäin vasemmistoliitto ja vasemmistoliiton ehdokas on saanut vähemmän ääniä taktisen äänestyksen seurauksena. 

Aaltolalla nopea paluu arkeen

Mika Aaltola sai 1,7 prosenttia ennakkoäänistä ja kertoo muistavansa kampanjakokemuksen lopun ikänsä.

–Viime vaaleissa taisi olla nolla. Kyllä se ilman puoluekonetta lämmittää. Tämä on ollut silmiä avaava kokemus. Suosittelen, Aaltola sanoo ja kertoo työnsä ulkopoliittisessa instituutissa jatkuvan huomenna.

Aaltola kertoo, että töitä on paiskittu minuuttiaikataululla ja olevansa helpottunut siitä, että vaalirumba on pian ohi. Hän sanoo pitävänsä vaalikampanjaa myös tutkimusprojektina.

Rehn: Kilpaillaan mitalisijoista

Ennakkoäänissä vain hieman Halla-ahoa perässä oleva keskustan ja valitsijayhdistyksen Olli Rehn onnittelee Stubbia ja Haavistoa hyvästä tuloksesta.

– Kärkikaksikko on pitkällä edellä ja heitä pitää onnitella melkein varmoina finalisteina. Me Jussin (Halla-aho) kanssa mitalisijoista.

Halla-aho: Vaalipäivän osuus suurempi

Perusuomalaisten Jussi Halla-aho luottaa, että vaalipäivän äänet parantavat hänen tulostaan.

– Tiedämme, että ennakkoäänestyksessä erityisen aktiivisesti äänestettiin niissä väestöryhmissä, joissa perusuomalaisten kannatus ei ole kovin korkea. Tältä pohjalta pidin itsestään selvänä, että vaalipäivän äänissä osuuteni tulee olemaan suurempi kuin ennakkoäänissä.

Andersson tyytyväisenä kampanjansa nostoista

Li Andersson kertoo olevansa kiitollinen ja iloinen, tulipa tulokseksi mikä tahansa.

– Olen kampanjan aikana nostanut esiin tärkeitä asioita, jotka liittyvät ihmisoikeuksiin ja ilmastonmuutokseen, Andersson sanoo.

Haavisto: Toinen kierros todennäköinen

Vihreiden ja valitsijayhdistyksen Pekka Haavisto ennakkoäänistä:

– Tuntuu erittäin hyvältä. Tässä on valtava kaula kolmanteen. Hyvin todennäköiseltä näyttää, että toisella kierroksella ollaan.

Stubb kiitollisena ennakkoäänten äänisaaliista

Aleksander Stubb kommentoi ennakkoäänien lukemia tuoreeltaan.

– Ääniä on paljon enemmän kuin mitä uskalsin odottaa. Tällaista kiitollisuuden tunnetta minulla ei ole aikaisemmin ollutkaan, Stubb sanoo.

Näin ennakkoäänet jakautuivat

Stubb 28,3 %, Haavisto 25,8 %, Halla-aho 16,2 %, Rehn 15,5 %, Andersson 5,4 %, Urpilainen 5,1 %, Aaltola 1,7 %, Essayah 1,6 %, Harkimo 0,5 %.

Ennakkoääniin noin 5 minuuttia

MTV:n vaaliasiantuntija, Åbo Akademin professori Kimmo Grönlund sanoo, että ennakkoäänet antavat paljon osviittaa, onko kahden kärki varma.

– Mikäli siinä on noin 5 prosenttiyksikön kaula (Haavistolla Halla-ahoon), niin pidän sitä hyvin vaikeana siitä nousta. Mutta mehän emme ennakkoäänten tullessa tiedä tämän päivän äänestysprosenttia. Vuoren varma ei ennakkoäänten tullessa voi olla.

Viime hetken äänestäjiä liikkeellä

Äänestyspaikalla Helsingin Kruununhaassa on viimeisen 15 minuutin aikana jo hiljaista. Joitain yksittäisiä äänestäjiä vielä on.

Viimeisten joukossa äänestämään tulleella Lina Udd-Granatilla meni tiukoille.

– Kun jättää äänestämisen näin äänestyspäivälle, niin siinä voi sattua ja tapahtua. Tänään yllätysohjelmana oli lapsen rannemurtuma. Meni enemmän aikaa muuhun kuin oli tarkoitus.

Äänestää voi, jos ehtii äänestyspisteelle sisään kello 20 mennessä.

Kattava tulos ennakkoäänistä kello kahdeksan

Ennakkoäänten laskenta etenee hyvin ja kahdeksalta liki kaikki ennakkoäänet ehditään laskea. 

Ehdokkaiden ilta jatkuu vaalivalvojaisista kaupungintalolla

Ehdokkaat saapuvat tänään Helsingin kaupungintalolle omista vaalivalvojaisistaan. Äänestysaika päättyy iltakahdeksalta. 

Urpilainen myöhässä valvojaisista

SDP:n ehdokkaan Jutta Urpilaisen valvojaisissa ei valtavaa väentungosta ole, kuten toimittaja Alec Neihum paikan päältä raportoi.

Urpilainen on myöhässä tilaisuudesta, joten hän ei ehtinyt haastatteluun.

– Se kuvaa ehkä laajemminkin kampanjan asetelmia. Urpilainen lähti viimeisenä kisaan mukaan eikä kannatuskäyrä ole missään vaiheessa lähtenyt merkittävään nousuun, Neihum toteaa.

Andersson: Oma tulos jännittää

Vasemmistoliiton ehdokas Li Andersson kommentoi tunnelmia Helsingissä ravintola Butchersista.

– Jännittää oma ja muiden tulos, Andersson sanoo. Hän kertoo, että palautteiden perusteella taktista äänestystä on ensimmäisellä kierroksella tapahtunut.

Hän kertoo, ettei kuitenkaan pysty itse siihen vaikuttamaan ja on levollisin mielin hyvästä kampanjasta.

Rehnillä karaoke mielessä

Keskustan ja valitsijayhdistyksen Olli Rehnillä riittää uskoa toiselle kierrokselle pääsyn suhteen.

– Kaikki on tehty, mikä mahdollista. All in.

Rehnin mukaan seuraavalle kahdelle viikolle ja kuudelle vuodelle riittää energiaa, ja ”pari karaokelauluakin olisi jemmassa”.

Halla-aho ottanut loppukiriä

Perussuomalaisten ehdokas Jussi Halla-aho perussuomalaisten vaalivalvojaisissa Apollo Live Clubin tunnelmassa näkyy, että Halla-aho on ottanut loppukiriä.

– Nousuvireiset galluppien luvut ruokkivat kasvua, Halla-aho kuvailee jännittäväksi käynyttä tilannetta.

Haavisto luottavaisena

Vihreiden ja valitsijayhdistyksen Pekka Haavisto on gallupeissa toisena.

Vaalivalvojaisissa Kulttuuritehdas Korjaamolla noin puoli tuntia ennen ennakkoäänten tuloa tunnelma on luottavainen.

– Ei tässä epävarmuuden fiiliksiä tunneta, Haavisto sanoo.

Halla-ahon viimeisimpien gallupien nousua Haavisto pitää mielenkiintoisena.

– Uskon kuitenkin, että oma tulos on hyvä.

Stubb: "Ei koskaan voi olla varma"

Alexander Stubb on gallupeissa onnistunut pitämään kärkipaikkansa.

Kokoomuksen presidenttiehdokas Aleksander Stubbin vaalivalvojaisia vietetään Pikku-Finlandiassa Helsingissä.

– Ei näissä karkeloissa voi koskaan olla varma. Vähän jännittää tietysti, Stubb sanoo.

Stubb kertoo, että hänen ajatukset ovat hyvin vahvasti ennakkoäänten julkistamisessa ja kuvailee jännityksen määräkseen kouluarvosanan kahdeksan.

Seuraa ääntenlaskentaa!

Presidentinvaalien ääntenlaskentaa voit seurata reaaliajassa täältä

Pääministeri Orpoon iski vatsatauti – vaalivalvojaiset jää väliin 

Pääministeri Petteri Orpo (kok) kertoo X:ssä, että häneen iski viime yönä vatsatauti. Mahdollisen tartuntanriskin takia Orpo jää lääkärin suosituksesta kokoomuksen vaalivalvojaisista pois. Omaa oloaan Orpo kuvailee jo "melko hyväksi".

Presidentti Niinistö kävi äänestämässä 

Istuva presidentti Sauli Niinistö on käynyt tänään äänestämässä Suomelle seuraavaa presidenttiä.

Tasavallan presidentin kansliasta kerrotaan STT:lle, että Niinistö kävi äänestämässä puolisonsa Jenni Haukion kanssa Espoossa Lähderannan koululla iltapäivällä.

Tänään pidettävällä vaalien ensimmäisellä kierroksella äänestetään jatkajaa kaksi peräkkäistä kautta istuneelle Niinistölle.

Vaalihuoneistot ovat auki iltakahdeksaan saakka.

Professori arvioi kärkiehdokkaiden erot 

Ennakkoäänestyksen vilkkaus kertoo siitä, että presidentinvaalit kiinnostavat ihmisiä, arvioi valtio-opin professori Kimmo Grönlund Åbo Akademista.

Grönlund arvioi, että äänestysprosentti noussee eduskuntavaaleista.

– Pääsemme varmasti tuonne 75 prosenttiin. Voi mennä ylikin, mutta tätä ei täysin voi sanoa etukäteen, koska ihmisten toimintaa ei niin tarkkaan voi arvioida, Grönlund kertoo Huomenta Suomessa.

 

Lue myös:

    Uusimmat