Essayah: Luvut odotetun kaltaisia

Sari Essayah iloitsee korkeasta ennakkoäänestysprosentista – "Demokratian riemuvoitto" 1:02
VIDEO: Essayah iloitsi korkeasta äänestysaktiivisuudesta

Kristillisdemokraattien presidenttiehdokas Sari Essayah kommentoi ennakkoäänten julkistamisen jälkeen, että luvut olivat suurin piirtein sellaisia kuin hän oli ajatellutkin. Hän kertoi perustaneensa ajatuksensa muun muassa gallupeihin. Essayah totesi, että sunnuntai-illasta oli varmasti tulossa mielenkiintoinen.

Essayah oli saanut sunnuntaina kello 20:een mennessä lasketuista ennakkoäänistä 1,6 prosenttia. Hän oli tuloksissa toiseksi viimeisenä eli kahdeksantena.

– Se on suurin piirtein sitä luokkaa, mitä myös gallupeissa on ollut. Siinä 1:n ja 2 prosentin väliähän gallupit ovat osoittaneet. Katson, että tämä on ollut nimenomaan kristillisdemokraateille puolueena tärkeää, että olemme olleet mukana tässä vaalikampanjassa. Olemme saaneet nostettua meidän poliittisia linjoja esille ja myös sitten niitä meille tärkeitä arvokysymyksiä, Essayah kommentoi sunnuntaina iltayhdeksän aikoihin.

Lue myös:

    Uusimmat