Suomen presidentinvaalit ovat herättäneet kiinnostusta myös kansainvälisessä mediassa.
Vaaleista ovat uutisoineet muun muassa uutistoimisto AFP ja yhdysvaltalaislehti New York Times.
Ruotsalainen Dagens Nyheter puolestaan julkaisi vaaleista peräti kolme juttua jo sunnuntaiaamupäivän aikana. Lehti oli käynyt esimerkiksi jututtamassa äänestäjiä Helsingin keskustassa.
Uutisissa nousevat esiin presidentin tehtävät Suomessa, Nato-jäsenyys ja kiristyneet välit Venäjään.
AFP kirjoittaa, että suomalaiset äänestävät tänään presidentistä, jonka viran merkitys on kasvanut Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
Uutistoimisto toteaa, että vaikka Suomessa presidentin valtaoikeudet ovat rajalliset, valtionpäämies johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä hallituksen kanssa.
Euroopan muuttuva geopoliittinen tilanne tulee olemaan päällimmäisenä asiana uuden presidentin pöydällä, uutistoimisto sanoo. AFP myös huomauttaa, että Suomessa presidentti toimii puolustusvoimien ylipäällikkönä.
"Isot saappaat täytettävänä"
New York Timesin mukaan Suomessa äänestetään tilanteessa, jossa vihamielinen Venäjä uhkaa sotilasliitto Naton tuoreinta jäsenmaata.
