Sergio Pérez puhuu pettyneenä Verstappenin moukkamaisesta tempusta: "Olen tehnyt paljon hänen hyväkseen"

Video: Max Verstappen kieltäytyi päästämästä Sergio Péreziä edelleen – äksyili tiimiradioon.

Sergio Pérez on kommentoinut pettyneenä Red Bull -tallikaverinsa Max Verstappenin kyseenalaista ratkaisua Brasilian sunnuntaisessa F1-osakilpailussa. Verstappen kieltäytyi päästämästä Péreziä ohitseen kilpailun lopussa, vaikka Red Bull näin ohjeisti.

Pérez oli aiemmin päästänyt Verstappenin edelleen kilpailun kuudennelle sijalle tallin ohjeistamana. Alankomaalaistähti ei onnistunut tämän jälkeen ohittamaan edellä olevia, ja talli peräsi häntä laskemaan lopussa meksikolaisen takaisin edelleen. Itsepintainen Verstappen ei tähän kuitenkaan suostunut.

Tapaus näkyy ylälaidan videolta.

Verstappen on jo varmistanut kuljettajien maailmanmestaruuden, ja Red Bull haluaa maksimoida Pérezin mahdollisuudet MM-sarjan kakkostilaan, josta hän taistelee tiukasti sunnuntaina neljänneksi sijoittuneen Ferrarin Charles Leclercin kanssa. Leclerc ja Pérez ovat nyt molemmat MM-sarjassa 290 pisteessä, mutta Leclerc edellä kakkossijalla useampien osakilpailuvoittojensa myötä, kun sesonkia on jäljellä enää yksi osakilpailu.

"Olen pettynyt"

Red Bullilla oli Brasilian tapahtumissa puimista. Kilpailun jälkeen käydyssä palaverissa olivat kuljettajien kanssa läsnä tallipäällikkö Christian Horner ja neuvonantaja Helmut Marko.

Pérez ei halunnut mennä tarkemmin keskustelujen yksityiskohtiin.

– Käymme tämän kaiken läpi tiimin sisäisesti ja jatkamme eteenpäin, Pérez sanoi Motorsport.comin mukaan.

– Totta kai olen pettynyt, etenkin kaiken sen jälkeen, mitä olen tehnyt. Olen kuitenkin varma, että olemme kaikki aikuisia ja jatkamme eteenpäin tiiminä.

Pérez on auttanut Verstappenia useisiin otteisiin radalla. Meksikolaisella oli jeesaava osansa viime kaudella tallikaverinsa ensimmäiseen maailmanmestaruuteen, ja myös tällä kaudella Pérez on uhrannut henkilökohtaista etuaan parantaakseen Verstappenin mahdollisuuksia.

– Olen tehnyt paljon hänen hyväkseen aiemmin, se ei ole salaisuus. Mutta kuten sanoin, on hyvä käydä tämä keskustelu sisäisesti, ja menemme eteenpäin tiiminä.

Tiimiradiossa Pérez sanoi välittömästi kilpailun päätyttyä Verstappenin tempun "osoittavan sen, kuka hän todella on".

"Muuten ei ole mitään järkeä"

– Kyllä, ehdottomasti. Muuten tässä ei ole minun vinkkelistäni mitään järkeä, meksikolainen ynnäili ja korosti, että tiimi asetetaan aina henkilökohtaisen edun edelle. 

Verstappenilla "syynsä"

Verstappen sanoi sunnuntaina tiimiradiossa, että hänellä oli ratkaisuunsa "syynsä", ja hän "seisoo niiden takana". Alankomaalaistoimittajien mukaan Verstappen viittasi toukokuussa ajettuihin Monacon aika-ajoihin. 

Pérez rysäytti tuolloin autonsa viimeisen aika-ajo-osion loppuhetkillä seinään. Aika-ajot päättyivät näin ennen aikojaan, ja Pérez sijoittui Verstappenin edelle, joka ei pystynyt enää parantamaan aikaansa.

Lue myös:

    Uusimmat