Koirat ovat rytmittäneet Pia Häkkisen arkea lähes kahden vuosikymmenen ajan. Nyt edessä on väistämätön hetki, lemmikistä luopuminen.
Pienen koiran kuorsaus täyttää asunnon Oulussa. Pia Häkkinen käy herättämässä lähes 17-vuotiaan Milli-koiransa, sillä on aika lähteä aamupissalle.
Pienelle Millille puetaan päälle sininen takki lepertelyjen kera.
– Paljonkohan siellä on pakkasta, Häkkinen pohtii marraskuisena aamuna.
Ouluun on satanut pari senttiä lunta.
Häkkisellä on mielen päällä huolia, sillä hän tietää, että pian on edessä Millistä luopuminen.
Vaikea alku elämälle
Milli ei ole Häkkiselle vain lemmikki, vaan oma kasvatti ja pitkäaikainen kumppani.
Millin elämän alkumetrit eivät olleet helpoimmasta päästä. Se syntyi poikkeuksellisen pienenä, eivätkä takajalat meinanneet aluksi kantaa.
– Se oli noin satagrammainen, ehkä allekin.
Nana synnytti kolme pentua, joista pienikokoisin on Milli. Kuva: Pia Häkkisen kotialbumi
Millin ollessa vasta kahden viikon ikäinen Häkkinen joutui pohtimaan sen elämän edellytyksiä.
– Mietin, onko Millistä eläjäksi. Eläinlääkäri sanoi, että nämä ruukataan heti lopettaa, hän muistelee.
Häkkinen ei kuitenkaan luovuttanut.
– Minä surin sitä tosi paljon. Sain ystäviltä kannustusta, että ei kannata heti lopettaa, vaan seurata tilannetta.
Millille diagnosoitiin takajalkojen kehityshäiriö, mutta jalat alkoivat pian toimia, eikä sillä ole Häkkisen mukaan ollut vaikutusta Millin elämään.
Nyt Milli on elänyt täyttä elämää lähes 17 vuotta.
Asian ytimessä.doc: Hyvästi, ystäväni
Pia Häkkisen 16-vuotiaan Milli-koiran elämä on tulossa päätökseen.
Eläindoulan kanssa Pia pohtii, milloin on oikea aika eutanasialle ja miten luopumisesta voi selvitä. Samalla hän palaa muistoihin edellisestä koirastaan Nanasta ja aiemmasta menetyksestä.
21:53
Dokumentin voi katsoa maksuttomilla MTV Katsomo -tunnuksilla.
Pehmytluonteinen Milli
Yhteinen arki on vuosien mittaan muuttunut. Pentuajan vinkulelut ovat vaihtuneet rauhallisempiin leikkeihin.
– Nykyään muorin sukat ovat parhaat.
Erilaisia leluja Häkkisellä on tallessa edelleen säkillinen.
– Raskisinko luopua leluista? En ehkä vuosikausia pidä, mutta se varmaan tulee luonnostaan sitten, Häkkinen pohtii.
Millillä on takanaan jo pitkä elämä. Kuva: Pia Häkkisen kotialbumi
Häkkinen kuvaa Millin olevan pehmytluonteinen, herkkä ja omistajaansa vahvasti kiintynyt. Erohetket ovat olleet koiralle vaikeita koko elämän ajan.
– Silloin ihan pentuna niistä kuului tuonne 50 metrin päähän, kun minä lähdin töihin. Se ulvonta raastoi sydäntä, Häkkinen muistelee.
Vanheneminen näkyy Millissä Häkkisen mukaan pieninä, mutta hellyttävinä asioina. Musta turkki on harmaantunut ja koiran unen määrä on lisääntynyt.
Millin vointia seurataan silmä tarkkana
Millin vointia Häkkinen seuraa tarkasti päivittäin. Erityisesti huolta aiheuttaa hengitys.
– Sillä on semmoista yskää ja ahdas henkitorvi. Se on vähän tyypillistä pikkuroduille.
Toistaiseksi arki vielä jatkuu ennallaan, sillä Häkkinen kokee Millin elämässä olevan edelleen enemmän hyvää kuin huonoa.
– Melkein joka päivä on läsnä se ajatus, että milloin on se hetki.
Häkkisellä on luopumisprosessissa apunaan eläindoula Pia Jokivirta. Eläindoula tarjoaa keskusteluapua lemmikistä luopuvalle ihmiselle.
– Eläindoula on apuna siinä hetkessä, kun ihmisen rakas eläinystävä on siinä elämän vaiheessa, että joudutaan miettimään sitä, milloin on viimeinen hetki, Jokivirta lisää.
Lue myös: Eläindoula auttaa lemmikin menettänyttä elämässä eteenpäin
Jokivirta kehottaa iäkkään lemmikin omistajia esimerkiksi pitämään lemmikin arjesta vointipäiväkirjaa.
– Se auttaa hahmottamaan sitä, että onko tavat tai päivärytmi muuttunut, hän lisää.
Takana jo yksi luopumiskokemus
Häkkisellä on ollut elämässään kaksi villakoiraa, Milli ja tätä vanhempi Nana, joka oli Millin emo.
Nanasta luopuminen syyskuussa 2021 oli Häkkiselle musertava kokemus.
– Sydämestä lähti pala. Oli ihan sydämessä reikä, Häkkinen kuvailee.
Nanan eutanasia eläinlääkärin vastaanotolla. Kuva: Pia Häkkisen kotialbumi
Nyt samat ajatukset palaavat Millin kanssa. Vaikka kokemus on jo kerran eletty, tuleva tuntuu monella tapaa raskaammalta.
– Minä luulen, että se on itsessään helpompaa, mutta sitten kun taloon ei jää enää koiraa, niin se tekee siitä rankempaa. Ei ole enää sitä hännänheiluttajaa kotona.
Eutanasia samalla kaavalla
Häkkisellä on suunnitelma, miten aikoo toteuttaa Millin eutanasian, kun sen aika on. Se menisi mahdollisuuksien mukaan samalla kaavalla kuin Nana-emon eutanasia.
Tuolloin Häkkinen käveli Nana sylissään vielä viimeisen kerran heidän vakiolenkkinsä. Nanan eutanasia toteutettiin eläinlääkärin vastaanotolla, jossa Häkkinen oli itse läsnä alusta loppuun.
Yhden asian hän kuitenkin aikoo tehdä toisin.
– Otan mukaan stetoskoopin, sillä haluan kuulla Millin sydänäänet, että ne hiljenevät, Häkkinen lisää.
Häkkinen toimitti Nanan ruumiin itse tuhkaamoon ja nyt villakoira-aiheinen uurna koristaa Häkkisen olohuonetta. Lisäksi hän teetti Nanan karvasta ja pienestä määrästä tuhkaa surukorun.
Häkkinen on työstänyt suruaan Millistä luopumisesta muun muassa kirjoittamalla koiralleen kirjeen. Voit lukea sen alta. Juttu jatkuu kirjeen alla.
Rakas Milli,
Sinä pieni, vajaa kolmikiloinen ihme. Musta kuin yö, harmaantunut kuin aamun usva. Olet ollut vierelläni niin kauan, että en enää muista aikaa ilman sinua – enkä haluakaan muistaa.
Muistan, kuinka juoksit vinkulelu suussa, silmät loistaen, häntä heiluen. Kuinka jokainen leikki oli seikkailu, jokainen sukka aarre. Sinä olit pieni, mutta täynnä elämää – kuin sydän, joka ei koskaan väsynyt rakastamaan.
Nyt olet rauhallisempi. Katsot maailmaa hiljaa, ymmärtäväisesti. Kuorsaat, kun nukut, ja se ääni on minulle kuin tuutulaulu. Se kertoo, että olet siinä. Että kaikki on hyvin.
Tiedän, että aika kulkee eteenpäin. Että joskus tulee se hetki, jolloin sinun tassusi eivät enää astu viereeni. Mutta vielä ei ole sen aika. Vielä toivon, että olet ilonani hetken – tai toisenkin. Että saan kuulla kuorsauksesi, nähdä katseesi, tuntea läsnäolosi.
Jokivirran mukaan yksi tyypillisimmistä lemmikin luopumiseen liittyvistä tunteista on syyllisyys. Lemmikin omistaja saattaa esimerkiksi pohtia, onko ollut ja tehnyt tarpeeksi.
– Vaikka kuinka oikea-aikaisesti eutanasia tehtäisiin, niin syyllisyys löytää aina tiensä. Se on sellainen asia, jota monen täytyy aika paljon käsitellä, Jokivirta lisää.
Lue myös: Näissä tilanteissa lemmikin lopettamista tulee pohtia – "On myös omistajalle todennäköisesti huomattavasti helpompaa"
Myös Häkkinen kertoo kokeneensa syyllisyyttä.
– Tulee kauhea syyllisyys siitä, että miten sitä on lemmikin elämän aikana kaikki mennyt. Sen jälkeen tulee suru, itku ja kaipaus.
Häkkistä kuitenkin lohduttivat eutanasiahetkellä eläinlääkärissä kuullut sanat.
– Eläinlääkärin sanoi minulle, että ei sinusta tuntuisi tuolta, jos et olisi rakastanut lemmikkiäsi.
Häkkinen on antanut itselleen luvan surra. Myös Häkkisen työpaikalla ymmärrettiin antaa tilaa surulle, kun aika jätti Nanasta.
– Itkin ihan silmät punaisina töissäkin, mutta minun annettiin se tehdä, Häkkinen muistelee.
Lue myös: Kuolleen lemmikin sureminen nähdään edelleen epäkypsänä tai nolona: "Harva pyytää työnantajalta vapaapäivää surrakseen rakasta koiraa"
Suuri elämänmuutos
Häkkinen on päättänyt, ettei Millin jälkeen ota enää uutta koiraa. Edessä on suuri elämänmuutos, sillä koirat ovat täyttäneet Häkkisen arkea lähes 20 vuoden ajan.
– Mulla on vakaa tarkoitus, että en ota enää kolmatta koiraa. Ehkä otan tarantellan, Häkkinen pohtii.
Häkkinen perustelee valintaansa omalla iällään ja elämäntilanteellaan.
– Saa nähdä, pystynkö sitten olemaan ilman hännänheiluttajaa.
Häkkisellä on jo tiedossa, miten aikoo viettää vapaa-aikaansa Millin poismenon jälkeen. Hänellä on pitkä lista harrastuksia, kuten monenlaisia käsityökursseja ja villiyrttien keräämistä.
Kaikki Asian ytimessä -dokumentit löydät MTV Katsomosta.
