Normeihin taipumaton pappi Kai: Sairas työyhteisö ja kirkkoherra savustivat minut ulos
Kai Sadinmaa ei ole ihan tavallinen pappi. Parinkin kirkkoherran kanssa nokat vastakkain joutunut ja työyhteisöä sairaaksi kutsuva Kai kokee tulleensa savustetuksi ulos työpaikaltaan. Toisaalta, ihmiset kävelevät kirkosta ulos myös hänen saarnojensa aikana.
Kai Sadinmaan elämä on ollut uskonnollisesti värikästä.
– Synnyin tavalliseen, perusluterilaiseen kotiin. Kuuluimme kirkkoon lähinnä sen takia, että se kuului kunnon kansalaisen elämään. Kun täytin 18, erosin. Helluntaiseurakunnassa koin vahvan hengellisen herätyksen, mutta sekään ei tuntunut kauaa omalta. Kun aloin opiskella teologiaa, minusta tuli taas evankelisluterilainen, Kai kertoo.
Kai vihittiin papiksi Kuopion tuomiokirkossa.
– Odotukseni papin työstä olivat väärät. Tyhmyyksissäni kuvittelin, että kirkon elämään kuuluvat rehellisyys, rohkeus ja intohimo. Se ei todellakaan pitänyt paikkaansa. Annettuja dogmeja pidetään kiveen hakattuina.
Astui kirkkoherran liikavarpaille
Ongelmat alkoivat heti ensimmäisessä seurakunnassa, jonne Kai meni töihin.
– Seurakuntalaisten kanssa työskentely sujui pääasiassa ihan hyvin, mutta ristiriitoja tuli työyhteisössä ja -kulttuurissa, Kai kertoo.
Valtahierarkia oli seurakunnassa jäykkä.
– Astuin tietämättäni kirkkoherran liikavarpaille: kirjoitin pääsiäisnäytelmän, jonka repliikkejä kirkkoherra meni omin päin muuttelemaan. Loukkaannuin ja kysyin, miltä hänestä tuntuisi, jos kirjaisin hänen saarnaansa omia ajatuksiani. Kirkkoherra vastasi, että olemme seurakunnassa, emme teatterissa.
Tapahtuman jälkeen kirkkoherra alkoi Kain mukaan kytätä häntä ja etsiä virheitä hänen työstään.
– Kun sijaisuus loppui, tilalleni otettiin toinen työntekijä.
Sairas työyhteisö
Kai vaihtoi seurakuntaa.
– Se oli viimeinen pisara. Siellä oli kirkkoherra, joka huusi ja raivosi ja haukkui työntekijöitä julkisesti ja yksityisesti. Vaikka kaikki muut olivat kanssani samaa mieltä siitä, että homma oli sairasta, he käyttäytyivät kuin teuraaksi vietävät lampaat. Olin ainoa, joka nousi vastarintaan, Kai sanoo.
Kirkkovaltuuston jäsenet kehottivat Kaita nöyrtymään kirkkoherran edessä.
– Nöyrryin sitten sen verran, että lopetin työt. Kirkkoherran valta seurakunnissa on niin massiivinen, että jos hänen kanssaan menevät sukset ristiin, edellytykset jatkaa ovat huonot.
Kai ei silti syytä vain yhtä miestä.
– Sairas on nimenomaan työyhteisö, joka hyväksyy huonosti käyttäytyvän henkilön tuollaiseen asemaan. Sellaisessa paikassa täytyy itsessään olla jotain syvällä ja pahasti vialla, Kai sanoo.
Saarna saa ihmiset kävelemään ulos
Papin töiden lopettamisen jälkeen Kai siirtyi muihin hommiin.
– Tein kaikenlaista hanttihommaa, ajelin esimerkiksi trukkia.
Seitsemän vuoden päästä halu palata papin työhön heräsi, kun helsinkiläinen kirkkoherra otti Kain siipiensä suojaan. Kokemus korvasi aiempia epäoikeudenmukaisuuksia.
– Sain täyden tuen, vaikka minulla on tulikivenkatkuisia saarnoja, joiden aikana ihmiset kävelevät kirkosta ulos. Saarnani koetaan paitsi liian poliittisiksi ja yhteiskunnallisiksi, myös liian haastaviksi: en halua uinuttaa ihmisiä rauhaisaan uneen, vaan ravistella ja herätellä heitä, Kai kertoo.
Saarna onkin aina ollut Kaille papin työn mehu.
– Olen taiteilijamainen, täynnä draamaa ja luovuutta. Ilman saarnaa en edes jaksaisi toimia pappina.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuvat: Colourbox.com ja Lehtikuva
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Uusimmat
-
20:00
Pariisissa neuvotellaan sitovaa sopimusta ympäristön muovikuorman suitsimiseksi – muovijätteen määrän pelätään kolminkertaistuvan
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
19:33
Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
18:40
Espoossa kadoksissa olleet lapset ovat löytyneet – "Parivaljakko palautettu retkeltään kotiin"
-
18:34
Noin 50 ihmistä joutui merihätään Helsingissä – vesibussi hajosi kesken matkan
-
18:31
Lajiliitto kielsi kehojen kommentoimisen – taustalla maajoukkuevalmentajaa koskeva kurinpitoprosessi
-
18:20
Ensitreffit alttarilla -Niina muistelee herkällä kuvalla avioitumistaan: "Tässä ollaan vieläkin"
-
18:06
Pääministeri Marin korosti vahvaa tukea Ukrainalle Moldovan huippukokouksessa – MTV seuraa sotaa
-
18:03
Haukkasiko Apple liian ison palan? Uuden megatuotteen kanssa ennennäkemättömiä ongelmia
-
17:52
Jasper Pääkkönen puolustaa Inarijärven hotellihankettaan "positiivisuuden kierteellä" – vastustajien mukaan koko ala on "ylikuumentunut"
-
17:51
Karjuvat kadetit kisasivat Pasin-vedon mestaruudesta – Suomi-Ruotsi-otteluhan siitä tuli
-
17:49
Petteri Orpo Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatista: "Historiallinen jäänne" – pitää ulkoministeri Blinkenin vierailua erittäin tärkeänä
-
17:49
Näin Liiga-pomo perustelee tuoretta kohupäätöstä MTV Urheilulle – "Meillä on kovat paineet"
-
17:22
Tutkija Ruotsin Nato-jäsenyyden etenemisestä: Erdogan ei enää hyödy vitkuttelusta
-
17:01
Spice girls -tähti Mel B upeissa uimapukukuvissa tyttärensä ja äitinsä kanssa
-
17:00
Jälleen uusi mahtipontinen purjelaiva vierailulla Helsingissä
-
16:41
Melumuuripalo Ala-Tikkurilassa saatu hallintaan
-
Lataa lisää