Jyrki joutui luopumaan papin urastaan naisen vuoksi
Naimisissa oleva ortodoksipappi joutui odottamaan vuosia, kunnes uskalsi tunnustaa rakkautensa unelmiensa naiselle. Päätöksenteko oli kuitenkin lopulta suhteellisen helppoa.
Jyrki vieraili Tartossa toistakymmentä vuotta sitten ja ihastui kaupungin henkeen samalla tavalla kuin Suomesta Viroon muuttanut Elinakin.
– Toimin ortodoksipappina ja kirkkoherrana, kun Elina teki Tartossa diakoniatyötä. Kun tapasimme, rakastuin häneen, mutten uskaltanut kertoa sitä hänelle itselleen, koska olin naimisissa ja pappi, Jyrki muistelee.
Elina eli tietämättömyyden tilassa kymmenen vuotta.
– Avioero ei vaikuta pappeuteen, mutta jos menee naimisiin, joutuu luopumaan pappeudestaan. Minä sanoin piispalle, että aion luopua pappeudesta mennäkseni naimisiin rakastamani naisen kanssa, jatkaa Jyrki.
Piispa hyväksyi Jyrkin ratkaisun, ja mies sai vihdoin kosia rakastamaansa naistaan.
– Kyllä se miettimistä vaati, sillä pappina oleminen oli sitä, mitä olin aina halunnut tehdä. Päätöstä pappeudesta luopumisesta ei ollut helppo tehdä, mutta tiesin, että halusin elämäni muuttuvan hyvään suuntaan.
Kirkko auttaa yhä
Myös Elina kävi tahollaan läpi oman tuumailuprojektinsa.
– Mietin, että kirkkokunta tarvitsee enemmän hyviä pappeja kuin minä hyvää aviomiestä. Mutta miehet ovat aika itsepäisiä, nauraa Elina.
– Kun palaset loksahtivat paikoilleen, kysyin josko hän tulisi vaimokseni, kertoo Jyrki.
Elina ja Jyrki juhlivat pian ensimmäistä hääpäiväänsä. Jyrkin osalta elämä sujuu hyvin, sillä hän voi jatkaa työtään kirkossa toimimalla kuoronjohtajana ja kanttorina. Näihin tehtäviin hän kouliintui pappina ja kirkkoherrana ollessaan.
Musiikki sen eri muodoissa on ollut aina oleellinen osa Jyrkin elämää. Elinan ja Jyrkin yhteiselämä jatkuu kirkon siipien suojassa.
– Kirkko antaa elämän voiman ja juhlan arkeen. Minulla on ollut hyvä elämä ja nyt vielä parempi elämä, kun saan olla naimisissa Elinan kanssa, Jyrki tuumaa.
Matkaoppaana Virossa toimiva Elina ja Jyrki pyrkivät antamaan toisille hyviä kokemuksia. Tulevaisuus on pariskunnalle avoin.
– Emme tiedä, mitä elämällä on tarjottavaa. Meillä on kaksi selkeästi hienoa kotia. Yksi koti on Suomessa ja toinen on täällä Tartossa. Ne tarjoavat mukavalla tavalla tavalla erilaisen elämäntavan, tiivistää Jyrki.
Kuvat: Jenny Ohlström, Leelo Kund
Studio55.fi/Siiri L'Ecuyer
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Uusimmat
-
09:33
Zelenskyi: Padon tuho todistaa, että venäläisille ei pidä jättää metriäkään Ukrainan aluetta – MTV seuraa sotaa
-
09:27
Puolustusvoimain ex-komentaja Kahovkan padon tuhoutumisesta: "Isoimpia yksittäisiä tapahtumia sodan aikana"
-
09:16
Maija Vilkkumaa valmistui yliopistosta 31 vuoden jälkeen
-
08:56
Lähde: UFC näytti Makwan Amirkhanille ovea
-
08:36
Vegasin supertähti jäi karulla tavalla jyrän alle – Floridan tehohyökkääjän jättimäinen taklaus nousi puheenaiheeksi
-
08:19
Petteri Orpo saapui Säätytalolle: ”Mieli tekee jo yläkertaan töihin”
-
08:09
NY Times: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut
-
08:08
Orbánin hallinto syöttää kansalle väärää tietoa ja salaliittoja: ”Kadulla on suuri mielenosoitus, mutta uutisissa näkyy, ettei siellä ole ollut ketään”
-
08:04
Florida joutui tukalampaan asemaan, Anton Lundell luo uskoa omiinsa – "Se ei ole ohi"
-
07:59
Professori MTV:lle: Lääkäriin pääsy paljon nopeampaa, helpompaa ja halvempaa verrokkimaissa kuin Suomessa: "Se on surullista ja väärin"
-
07:56
Satelliittikuvat paljastavat: Kahovkan pato on tuhoutunut Ukrainassa
-
07:42
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
07:34
Prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin toinen lapsi syntyi! Paljastivat pienokaisen nimen suloisella kuvalla
-
07:26
HIFK:n jättihankinnat eivät jääneet tähän? – ”Kyllä me edelleen markkinoita katsomme”
-
07:21
Tutkimus tunnisti neljä hälytysmerkkiä, jotka voivat ennustaa aikaista suolistosyöpää
-
07:15
Norjalainen hiihtotähti kärsii vielä vuoden jälkeenkin – aivotärähdyksen jälkioireet mullistaneet arjen: “Se on välillä melko rankkaa"
-
06:55
HIFK iski Jori Lehterällä kiinni sen pahimpaan puutteeseen – nyt isolta, pahalta ja punaiselta voi odottaa vain yhtä asiaa
-
06:33
James May MTV:n haastattelussa: Tämän roadtripin olisi voinut jättää väliin – "Aivan hirveää"
-
06:29
Kuolettava kivisade sinkosi päänkokoisia murikoita puolen kilometrin päähän rusikoiden rakennuksia ja autoja – katso videolta poikkeuksellisen onnettomuuden tuhoja
-
06:20
Seitsemän edustajaa tai varaedustajaa myöhästyi vaalirahailmoituksen tekemisestä – tiettävästi kallein vaalikampanja Helsingin vaalipiirissä
-
Lataa lisää