Papin työnkuvaan kuuluvat ihmisen tärkeimmät juhlat: ristiäiset, häät ja hautajaiset. Työ ei kuitenkaan ole aina pelkkää juhlaa. Pertti heräsi 90-luvun lopussa omaan väsymykseensä. Mitä tapahtuu, kun raja tulee vastaan eikä tunnelin päässä näy valoa?
– Jäin talvella 1997 sairauslomalle, kertoo Pertti.
– Työ vei kaikki voimani, vaikka papin työtä yleisesti pidetäänkin suhteellisen helppona ammattina.
Papin ammattiin kuitenkin kuuluu paljon tehtävää. Pertin toimenkuvaan sisältyi juhlien ja messujen lisäksi myös nuorisotyötä. Hän laskee työtehtäviin myös sielunhoidon.
– Papin ammatissa ei ole työaikaa, Pertti sanoo.
– Meillä on toki kaksi päivää viikossa vapaata, mutta viitenä päivänä joudumme itse vetämään rajat.
Pertin tapauksessa työpäivät venyivät jopa niin, että hän hoiti työasioitaan koko valveillaoloaikansa. Yöunet jäivät vähäisiksi, kun työasiat jäivät pyörimään päässä.
Uupumuksen oireet ikääntymisen piikkiin
Pertti kertoo uupumuksen ensimmäisten oireiden ilmenneen väsymyksenä sekä kohonneena verenpaineena. Hän oli kuitenkin ajatellut tämän johtuvan vanhenemisesta.
– Joinain aamuina en meinannut jaksaa nousta sängystä ylös. Ruokakaan ei pahimpaan aikaan maistunut.
Pertti sanoo huomanneensa ensioireet jo pari vuotta ennen sairauslomalle jäämistään. Hän kuitenkin sivuutti asian. Myös silloin, kun lähipiiri ihmetteli kovaa työtahtia ja yritti toppuutella.
– Jaksamattomuus ei tuntunut lainkaan hyvältä. Olen niin tunnollinen ihminen, etten voinut myöntää olevani aivan loppu.
Pertti kertoo myös, ettei uskonut kenenkään pystyvän tekemään hänen töitään. Todellisuudessa asia oli aivan päinvastainen; tekijöitä olisi löytynyt, mikäli apua olisi osattu pyytää.
– Apua pitäisi osata pyytää, kaikesta ei tarvitse selvitä yksin.
Paraneminen alkoi sairauslomatodistuksesta
Pertti sanoo vaimonsa ja perheensä olleen avainasemassa uupumusta vastaan taisteltaessa. Lähimmäisistä ovatkin kullanarvoisia toipumisen kannalta.
– Olemme perheen kesken olleet asiasta avoimia, Pertti kertoo.
– Myös tuohon aikaan murrosiän kynnyksellä olleet lapseni olivat hyvin ymmärtäväisiä.
Paras tunne Pertillä kuitenkin tuli siitä, kun lääkäri ojensi sairauslomatodistuksen.
– Karrikoiden voisi sanoa, että sairauslomatodistuksesta alkoi paraneminen.
Kalenterin tyhjentyessä myös mieli keveni. Pertti tunsi olonsa huojentuneeksi, kun ymmärsi seurakunnan pysyvän pystyssä ilman häntäkin. Paitsi läheisiään, Pertti kiittää myös Suomen mielenterveysjärjestelmää, joka ei jättänyt häntä pulaan.
– Järjestelmä toimii kyllä, kunhan sitä osaa hyödyntää. Ei kannata jäädä yksin.
Usko voimavarana
Uupumuksesta toipuminen on pitkä prosessi. Pertti sanoo omien rajojen tunnistamisen olevan äärimmäisen tärkeää. Kun menee liian lujaa, juna on osattava pysäyttää ajoissa.
– Asenne ratkaisee. Kun tunnistaa oireet, niille osaa tehdäkin jotain.
Tällä hetkellä Pertti on vuorotteluvapaalla. Hän sanoo, ettei olisi viisitoista vuotta sitten uskaltanut tehdä päätöstä jäädä töistä pois. Hän on ymmärtänyt, ettei työ voi vallata koko elämää, vaan on jätettävä tilaa myös vapaa-ajalle.
– Uskoisin, että burnoutin kanssa taistellaan loppuelämä. Luonteenpiirteethän eivät ihmisessä niin paljon muutu. Niiden kanssa oppii vain taistelemaan.
Pertin usko Jumalaan ei ole horjunut edes pahimman masennuksen aikaan. Pikemminkin hän uskoo sen olleen voimavara.
– Usko auttoi osaltaan selviämään enkä koe, että sillä on mitään tekemistä sairastumiseni kanssa.