Nico Rosberg tykitti tuomionsa F1-kohutilanteesta – murahti isä-Kekelle: "Tiedän, mutta mitä sitten?"

Vuoden 2016 F1-maailmanmestari Nico Rosberg arvioi, että Ferrarin Sebastian Vettel ansaitsi viiden sekunnin aikarangaistuksen Kanadan GP:ssä. Rosberg oli konsultoinut arvioitaan varten isä-Kekeä, jonka näkemyksiä hän myös haastoi.

Vettel johti kisaa, kun hän ajautui nurmikolle. Sieltä palattuaan hän ajautui lähelle radan oikeaa reunaa, josta Mercedeksen Lewis Hamilton oli yrittämässä ohitusta. Tuomaristo katsoi Vettelin estäneen Hamiltonia, ja saksalainen sai viiden sekunnin aikasanktion.

Vaikka Vettel ajoi ensimmäisenä maaliin, voitto meni Hamiltonille.

– Kun Lewis ja Vettel ovat yhdessä, Lewis pistää painetta ja näemme tyypillisen jutun. Kun painetta on ilmassa ja se on taistelu Lewisin ja Vettelin välillä, Vettel tekee noita virheitä, Rosberg tykitti YouTube-videossaan.

Rosberg muistuttaa, että sääntöjen mukaan radalle on palattava turvallisesti, mutta Vettel ei hänen mukaansa tehnyt tätä. Rosberg korostaa, että Vettel olisi helposti voinut jättää Hamiltonille enemmän tilaa.

– Hän ei kuitenkaan jättänyt, ja Lewis näki sen vaarallisena tilanteena. Katsoin uusinnan monia, moinia kertoja. Lewis olisi mennyt seinään, jos hän olisi pysynyt siellä (jarruttamatta). Vettel liikkui sinne enemmän ja enemmän ja se oli niin tiukkaa, että Lewis olisi voinut helposti osua häneen tai seinään.

Hamiltonin entinen tallikaveri Rosberg paljasti konsultoineensa arvioihinsa myös isäänsä Kekeä, joka on niin ikään F1-maailmanmestari. Keken mukaan episodi oli 60-prosenttisesti rangaistuksen arvoinen ja 40-prosenttisesti ei-rangaistava teko.

Keke oli huomauttanut, että Vettelillä oli ruohikkoa renkaissaan ja heikko pito, kun hän palasi radalle.

– Tiedän, mutta mitä sitten? poika-Rosberg puuskahti.

– Sinun täytyy silti palata turvallisesti ja jos olet menettänyt kontrollin, et ole palaamassa turvallisesti. Joten se siitä, rangaistus on ansaittu. Se ei ole pätevä selitys.

– Hyväksyn kuitenkin täysin ajatuksen siitä, että on syvältä, että on tämän kaltaisia rangaistuksia. Me haluamme nähdä hienoa ajamista, ja tämä oli hienoa ajamista.

Lue myös:

    Uusimmat