Nainen meni lääkäriin munuaiskivien vuoksi – koki kolminkertaisen yllätyksen: "Kukaan ei voinut uskoa sitä todeksi"
Danette Giltz kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan elokuun 10. päivä sietämättömän kovien kylki- ja selkäkipujen vuoksi.
– Oletin syyn olevain munuaiskivissä, sillä olin kärsinyt niistä aiemminkin, Danette kertaa KOTA-TV:lle.
– Minulla oli niin kamalat kivut, etten voinut muuta kuin maata sängyssä ja itkeä. Liikkuminen ja jopa hengittäminen sattuivat, hän kuvailee tuskaansa.
Virtsakokeen tulokset yllättivät kaikki
Danette oli valmistautunut henkisesti siihen, että hänet ohjattaisiin sairaalassa leikkaussaliin, jossa kipua aiheuttaneet munuaiskivet poistettaisiin leikkauksella.
Nähtyään virtsakoetulokset, lääkärit totesivat Danetten olevan raskaana. Kovat kivut johtuivat siis supistuksista ja synnytyksestä, joka oli käynnistynyt muutaman viikon etuajassa.
Danette ei ollut uskoa korviaan – eihän hän ollut kärsinyt aamupahoinvoinnista tai muistakaan raskausoireista. Hän ei ollut omien sanojensa mukaan myöskään tuntenut liikehdintää kohdussaan.
– Minulle tehtiin ultraäänitutkimus ja sydämensykkeiden perusteella minun oletettiin odottavan kaksosia.
Yllätys kolminkertaistui
Sektion aikana yllätys paisui kuin pullataikina, sillä Danette oli tietämättään odottanut kolmosia.
– Kukaan ei voinut uskoa sitä todeksi. Olemme edelleen shokissa, usko pois, Danette muistelee ihmisten reaktiota synnytyksen jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Koska synnytys oli käynnistynyt jo 34. raskausviikolla, alle 2-kiloisina syntyneet vauvat olivat aluksi hengityskoneen varassa.
Jo muutama päivä myöhemmin tuoreet vanhemmat kotiutuivat terveiden vauvojensa kanssa 10-vuotiaan poikansa luokse. Vastasyntynyt kolmikko nimettiin heti synnytyksen jälkeen Blazeksi, Gypsyksi ja Nikkiksi.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Kaupunkilaiset tukivat perhettä taloudellisesti
Koska kolmosten tulo tuli Danettelle ja Austinille täytenä yllätyksenä, pariskunta ei ollut osannut valmistautua suuren mittakaavan perheenlisäykseen.
Kaksikon ystävä järjesti varainkeruun, jonka kautta tulleiden lahjoitusten avulla 7-henkisen perheen vauva-arki on lähtenyt käyntiin huomattavasti helpommin.
– On uskomatonta, kuinka moni pienen kaupungin asukkaista on pelannut yhteen hiileen tässä odottamattomassa tilanteessa, tuoreet vanhemmat kiittelevät asuinpaikkansa asukkaita.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!
Lähteet: news.com.au, The Sun, KOTA-TV, Facebook, CNN
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää