Kohtalokas läiskä löytyi pari viikkoa synnytyksen jälkeen – kuolemansairas äiti varoittaa: ”Sitä ei tule ajatelleeksi, että niin voisi tapahtua itselle”

Australialaisäiti sai pian neljännen lapsensa syntymän jälkeen lohduttomia uutisia. Vasta alle kolmekymppinen nainen sairastaa melanoomaa, johon syöpähoidot eivät tehoa.

Bitternin maalaiskaupungissa Kaakkois-Australiassa asuva perhe sai kammottavia uutisia vain pari viikkoa sen jälkeen, kun perhe oli kasvanut yhdellä jäsenellä. Vasta 29-vuotias neljän lapsen äiti, Amanda Keck, oli sairastunut laajalle levinneeseen melanoomaan.

Melanooma on pahanlaatuisin ihosyöpä ja yksi kaikkein nopeimmin yleistyvistä syövistä länsimaissa. Eniten melanoomaa esiintyy Australiassa ja Uudessa-Seelannissa asuvien valkoihoisten parissa. Suomessa uusia ihomelanoomatapauksia todetaan vuosittain runsaat 1300 kappaletta.

Yleisyydestä huolimatta harva ajattelee, että melanooma osuisi omalle kohdalle. Ei myöskään Amanda Keck.

– Sitä ei tule ajatelleeksi, että niin voisi tapahtua itselle, Amanda sanoo australialaiselle 7NEWS -uutiskanavalle.

Hän kertoo, ettei ole koskaan ottanut aurinkoa tai käynyt solariumissa. Ihomelanooman tärkeimpänä syynä pidetään altistumista auringon ultraviolettisäteilylle. Ihon palaminen etenkin lapsuudessa ja punapigmenttisyys lisäävät sairastumisriskiä.

Melanooma ei reagoi hoitoihin


Jos upotus ei näy, voit avata sen tästä.

Marraskuussa 2018 Amanda synnytti neljännen lapsensa. Pian sen jälkeen hän huomasi oudon mustan läiskän selässään.

Läiskän syyksi paljastui melanooma. Syöpä poistettiin leikkauksessa, mutta se kasvoi takaisin ja levisi. Amanda ravasi hoidoissa ja tutkimuksissa. Arvokasta aikaa perheelle jäi vain vähän.

Syöpä ei kuitenkaan reagoinut hoitoihin toivotulla tavalla, ja lääkärit päättivät lopettaa Amandan parannusyritykset.

Melanooman epäillään olevan huonoennusteisempi, kun se todetaan raskaana olevalla naisella, kertoo Duodecim-lehti. Raskauden aikana syöpään sairastutaan kuitenkin harvoin.

Amanda haluaa jakaa tarinansa, jotta raskaana olevat naiset ja tuoreet äidit muistaisivat vauvansa lisäksi pitää huolta itsestään ja tarkastaa ihonsa säännöllisesti muutosten varalta.

Viimeiset kuukaudet perheen kanssa

Amandan puoliso Joe lopetti työnsä viettääkseen aikaa perheensä kanssa vielä, kun se on kokonainen. Amandan ystävät keräävät perheelle varoja GoFundMe-sivuston kautta helpottaakseen taloudellista koettelemusta.

Amandalla ja Joella on neljä poikaa, jotka ovat kaikki alle kymmenvuotiaita. Nuorin lapsi on vasta yhdeksänkuukautinen.

Amanda toivoo, että lapset muistavat hänet hauskana ja rentona äitinä.

Lue myös:

    Uusimmat