Mainos

Nainen hehkuttaa härskiä tapaansa ottaa aurinkoa – siitäkös riemu repesi: "Tällä olisi kielteisiä vaikutuksia naapurisuhteisiini"

2:39
Liiallinen auringonotto altistaa ihosyövälle. Videolla kerrotaan, millaisista luomista ei tarvitse olla huolissaan.

Nainen kertoi Instagramissa härskistä auringonottotavastaan ja nousi viraalihitiksi.

Metaphysical Meagan -nimellä Instagramissa esiintyvä ”parantaja” on noussut viraalihitiksi väitettyään, että takapuolen näyttämisellä auringolle on erinomaisia vaikutuksia terveyteen. Meagan muun muassa väittää rituaalin säätelevän ihmisen vuorokausirytmiä, edistävän parempaa unta sekä vahvistavan luovuutta ja seksuaalista energiaa. Mihin nämä väittämät perustuvat, sitä hän ei kerro.

Meagan väittää, että puolen minuutin piristävä ”välilihan aurinkokylpy” on hyvä vaihtoehto esimerkiksi aamuiselle kahville. Nainen ei selkeästi ole käynyt marraskuisessa Suomessa, jossa sää itsessään tuntuu näyttävän kansalaisille takapuolta.

Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Terveysväittämien yhteyteen Meagan on jakanut kuvan rituaalistaan. Kuvassa hän makaa selällään kalliolla, pitää käsillä kiinni ylös ojennetuista jaloistaan ja näyttää intiimialueitaan kohti aurinkoa.

Rituaali yhdistettiin vanhaan meemiin

Meaganin julkaisu on noussut viraalihitiksi, kun Twitter-käyttäjä @sisterofonline jakoi julkaisun tilillään. Tähän mennessä twiitillä on jo 90 000 tykkäystä ja 17 800 uudelleentwiittausta.

Jos twiitti ei näy, voit avata sen tästä.

Somessa ”välilihan aurinkokylpy” yhdistettiin nopeasti muutama vuosi sitten kiertäneeseen meemiin. Siinä sanotaan: ”Kahvia? Ei kiitos. Saan kaiken tarvitsemani energian lataamalla peräreikääni auringonvalossa.”

Jos twiitti ei näy, voit avata sen tästä.

Moni on kuitenkin huomauttanut, että kahvin vaihtaminen ”välilihan aurinkokylpyyn” ei ole välttämättä se kaikista ihmisystävällisin vaihtoehto.

– Luulen, että tällä olisi kielteisiä vaikutuksia naapurisuhteisiini, eräs Twitter-käyttäjä kommentoi.

Erityisen paljon ihmisiä on naurattanut Meaganin väittämä, jonka mukaan 30 sekuntia "välilihan aurinkokylpyä" vastaa sitä, että ihminen olisi auringossa koko päivän vaatteet päällään.

– Näin huolehdin D-vitaminivajauksestani, yksi kommentoija vitsailee.

Ihosyövän riski vaanii auringonpalvojia

Meagan ei ole ainut, joka näyttää säännöllisesti intiimialueitaan auringolle. Esimerkiksi näyttelijä Shailene Woodley uskoo rituaalin antavan hyvän annoksen D-vitamiinia, kertoo Yahoo. Samaa hehkuttaa Instagram-käyttäjä ra_of_earth, jolla on kuvapalvelussa 23 800 seuraajaa.

Insider-sivuston haastattelemat lääkärit kuitenkin varoittavat harjoituksen haittapuolista. Naapurisuhteiden lisäksi rituaali saattaa turmella terveyden, jos sitä innostuu harjoittamaan pitkiä aikoja putkeen. Ihon altistaminen suoraan auringonvalolle lisää ihosyövän riskiä.

– Mindfullnessia voi harjoittaa monin muin turvallisimmin tavoin, eikä tämän tekemisestä alasti auringossa ole mitään ylimääräistä hyötyä, lääkäri Diana Gall sanoo Insiderin mukaan.

Lyhytaikaisen auringolle altistumisen ei kuitenkaan tiedetä olevan haitallista, vaikka se toistuisi useastikin, kertoo Terveyskirjasto. Meaganin kunniaksi sanottakoon, että hän suositteli antamaan aurinkokylvyn takapuolelle vain puolen minuutin tai maksimissaan viiden minuutin ajan.

Kävely auringossa ja erityisesti Suomen oloissa D-vitamiinilisän ottaminen takaa riittävän D-vitamiinin saannin. Kesäisin ja etelään matkatessa tulee välttää ihon palamista.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja