Airikka Nurmela koki trauman ja menetti äänensä. Hermoston toiminnan ymmärtäminen korjasi sen, mihin kolmivuotinen psykoterapia ei pystynyt.
Airikka Nurmela eli viiden lapsen uusperhearkea ja teki rakastamaansa työtä radiojuontajana ja toimittajana, kunnes arki mullistui äänen totaalisen menettämisen myötä.
– Koin trauman, jonka jälkeen ääneni alkoi pikkuhiljaa heikentyä. Heti trauman jälkeen tuntui kuin joku kuristaisi minua kurkusta, enkä halunnut enää tehdä suoria lähetyksiä, Airikka kertoi Huomenta Suomessa.
Yhtäkkiä Airikan tärkein työkalu, ääni, ei ollut enää luotettava.
Kuukaudet kuluivat ja työ radiossa piti jättää taakse. Sitten äänen tulo loppui kokonaan.
– Kirjoitin kännykällä viestejä ja näytin niitä perheelleni. Täysi äänettömyys kesti parin kuukauden ajan.
Lääkäri laittoi Airikan äänen menetyksen raskausoireiden, kuten närästyksen, piikkiin.
Lue myös: Selkäkivun ja niskajumin taustalta voi paljastua yllättävä syy
Stressikuorman kasvu vei mindfulnessiin
Vaikka Airikan ääni palasi synnytyksen jälkeen, huomasi hän, että aina kuormituksen myötä ääni jälleen heikkeni.
Noin seitsemän vuotta sitten Airikka koki stressikuormansa olevan valtava. Sen lisäksi, että kuormitus tuntui äänessä, aiheutti se myös toistuvia migreenejä.
Perheen kodista oli löytynyt hometta, mikä vei keskelle homeasuntokauppariitaa. Suurperhe joutui muuttamaan pieneen kerrostaloasuntoon odottamaan tilanteen ratkeamista.
Airikka oli jo hakenut apua muun muassa kognitiivisesta psykoterapiasta, mutta lopulta oikea suunta oman terveyden hoitoon löytyikin mindfulnessista.
– Yllättäen mindfulness sai terveydessäni ja mielessäni aikaan sellaisia muutoksia, että huomasin elämässäni olevan myös onnellisuutta, vaikka esimerkiksi homeasuntokauppariita jatkui.
Mikä on polyvagaalinen teoria?
Paria vuotta myöhemmin Airikka kiinnostui hermoston vaikutuksista hyvinvointiin.
– Kun tutustuin polyvagaaliseen teoriaan, oli kuin joku olisi laittanut valot päälle pimeään huoneeseen.
Polyvagaalisen teorian mukaan autonominen hermosto voidaan jakaa kolmeen erilliseen osaan.
Alkukantaisin autonominen ohjaus johtaa elintoimintojen lamaantumiseen, kehittyneempi taisteluun tai pakoon ja kehittynein sosiaaliseen liittymiseen, kertoo Duodecim.
Duodecimin mukaan erityisesti emotionaalisen trauman hoidossa polyvagaalisen teorian soveltaminen käytäntöön on johtanut myönteisiin tuloksiin.
– Ymmärsin tasan tarkkaan, miksi ääneni oli lähtenyt ja miksi mindfulness eli hyväksyvä tietoinen läsnäolo pystyi saamaan elämässäni aikaan sellaisia muutoksia, joita kolmivuotinen psykoterapia ei ollut saanut.
Muutoksilla Airikka viittaa esimerkiksi elämän ilon palautumiseen.
Näin rauhoitat kierroksilla käyvän kehon ja mielen. Juttu jatkuu videon alla.
9:21Haastattelussa Mehiläisen ratkaisukeskeinen psykofyysinen fysioterapeutti Marko Luomansuu.
Hermosto viestii ajatusten, tunteiden ja kehon kautta
Ymmärrys hermoston yhteydestä terveyteen sai Airikan innostumaan aiheesta niin paljon, että hän kouluttautui mindfulness-ohjaajaksi ja kirjoitti teoksen Ymmärrä hermostoasi – Vagushermo polkuna kehon ja mielen rauhaan (Otava 2025).
– Hermosto viestii meille ajatusten, tunteiden ja kehon kautta silloin, kun olemme ylikuormittuneita tai elämässä tapahtuu liikaa, Airikka kertoo.
Konkreettisia esimerkkejä hermoston tavoista viestiä kuormituksesta ovat esimerkiksi perhoset vatsassa, hampaiden narskuttelu ja niska-hartiaongelmat.
– Ne ovat kaikki viestejä hermostolta, että pidä itsestäsi parempaa huolta, Airikka summaa.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: Duodecim
