MTV:n yli kuukausi sitten julkaisema uutinen vahvistettiin.
Finanssivalvonnan johtava asiantuntija Nikolas Elomaa on palkansaajakeskusjärjestöjen ehdotus seuraavaksi valtakunnansovittelijaksi. Asian vahvistaa SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta Ylelle. Ylen mukaan myös työnantajat ovat hyväksyneet Nikolas Elomaan valinnan.
MTV Uutiset kertoi jo 13. helmikuuta, että Elomaa on palkansaajakeskusjärjestöjen yhteinen ehdotus on tarkoitus esitellä työnantajapuolelle jo ensi viikolla.
Lue lisää: MTV:n tiedot: Hän on nousemassa uudeksi valtakunnansovittelijaksi
Elomaa sopii MTV Uutisten tietojen mukaan myös työnantajapuolelle.
Aiemmin Elomaa on työskennellyt edunvalvontajohtajana työeläkelaitosten etujärjestössä Telassa sekä SAK:ssa. Koulutukseltaan Elomaa on oikeustieteen kandidaatti.
Nykyinen valtakunnansovittelija Anu Sajavaara ei hae jatkokautta. Hänen toimikautensa päättyy elokuussa.
Valtakunnansovittelijan nimityksestä päättää virallisesti Suomen hallitus. Työnantaja- ja palkansaajaleiri ovat perinteisesti valinneet ehdokkaansa valtakunnansovittelijaksi vuorotellen, ja sovittelija on jatkanut tehtävässä kaksi kautta putkeen. Nyt palkansaajapuoli on katsonut, että työnantajapuolen kaksi nelivuotiskautta ovat tulleet täyteen ja seuraavaksi on palkansaajien vuoro valita henkilö tehtävään.
