Nämä kymmenen juttua kiinnostivat lukijoitamme eniten vuonna 2019.
Kymmenen luetuimman jutun joukkoon mahtui muun muassa kaksi unesta kertovaa artikkelia, Kuopion miekkaiskun epäillystä kertova uutisjuttu sekä heroiinin ja amfetamiinin käyttäjästä kertova teksti.
Lukijoita kiinnosti niin ikään kovasti myös Vesa-Matti Loirin Joonas-pojan poismeno. Kymmenen joukkoon mahtui kaksi Joonas Loirin poismenosta kertovaa artikkelia.
Tutustu MTV Uutisten luetuimpiin artikkeleihin alapuolelta!

Äiti julkaisi 7 kuukauden välein otetut kuvat pojastaan: "Tässä ovat heroiinin ja amfetamiinin todelliset kasvot"
Jennifer jakoi Facebookissa kaksi kuvaa pojastaan herättääkseen ihmiset huumeidenkäytön todellisuuteen. Nainen lisäsi kuvat lisätäkseen tietoisuutta huumeiden vaaroista.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Kadonneen Riina Mäkisen etsinnöissä uusi löytö: Metsässä oli maahan painettu veitsi – "Poliisi on saanut siitä kuvat ja koordinaatit"
Riina Mäkinen on ollut kateissa yli kaksi vuotta. Vapaaehtoiset etsijät tekivät elokuussa katoamisalueelta mielenkiintoisen löydön, josta kantautui tieto aina tutkinnanjohtaja .





