Koirien terveysongelmista sosiaalisessa mediassa puhuneet Kaisa Lehtola ja Jenna Lehtonen kertovat saaneensa rotuharrastajilta uhkailuja ja solvaamista. Osa keskustelusta nähdään Asian ytimessä.doc: Sairaiksi jalostetut -dokumentissa.
Klinikkaeläinhoitajana työskentelevä Kaisa Lehtola puhuu avoimesti oman koiransa, welsh corgi Mangon sekä edesmenneen Tuutin terveyshaasteista. Hän haluaa myös tehdä vaikuttamistyötä koirien terveyden eteen.
Myös toimittaja Jenna Lehtonen on avannut oman koiransa, cavalierkingcharlesinspanieli Sukan, terveysongelmia ja laajentanut aihetta koiramaailman epäkohtiin podcastissaan.
He molemmat ovat joutuneet maalituksen ja kyseenalaistamisen kohteiksi sisältöjensä vuoksi.
– Sehän on tosi tyypillistä koiramaailmassa, että sinua uhkaillaan lakimiehillä tai poliisilla, Jenna sanoo Asian ytimessä.doc:Sairaiksi jalostetut -dokumentissa.
Balto (vasemmalla) oli Kaisa Lehtolan puolison edesmennyt koira, joka halvaantui 5-vuotiaana. Tuutti (oikealla) puolestaan jouduttiin lopettamaan 6-vuotiaana muun muassa vakavan nivelrikon vuoksi.
Kaksikko kertoo, että vastaanotto kovenee erityisesti silloin, kun terveysongelmista puhutaan suoraan ja julkisesti.
Jennan mukaan kritiikin yhteydessä kuulee usein sukupuolittunutta vähättelyä.
Jennan mukaan ulossulkeminen on koirapiireissä tavallinen keino vaientaa.
– Ensimmäisenä yritetään ne suut tukkia sillä tavoin, että heitetään Facebook-ryhmästä ulos.
Kaisan mukaan hänet on heitetty ulos useista roturyhmistä, minkä jälkeen hänestä on tehty keskusteluketjuja, joissa hänen väitetään "mustamaalaavan" rotua ja myös hänen ammattitaitoaan klinikkaeläinhoitajana on kyseenalaistettu.
Kaisa kertoo myös erään corginkasvattajan kehottaneen omassa suljetussa kasvattiryhmässään boikotoimaan hänen työpaikkaansa.
Asian ytimessä.doc: Sairaiksi jalostetut
Moni suosittu koirarotu on jalostettu sairaaksi. Mitä asialle voi tehdä?
20:18Dokumentin voit katsoa maksuttomilla MTV Katsomo -tunnuksilla.
Kaisa kertoo ottaneensa yhteyttä Tuutin kasvattajaan silloin, kun Tuutin oireilu alkoi.
– Kerroin, mikä tilanne koiralla on ja, että hän ei ole terve. Sain kehotuksen mennä lenkille metsään, jolloin luusto ei rasittuisi niin paljon. Tämän jälkeen kasvattaja sanoi minulle, "jos et ole hiljaa, teen tästä jutun eteenpäin vietäväksi" ja poisti minut Facebook-kavereistaan, Kaisa kertoo.
Koiramessuilla Kaisa puolestaan kertoo päätyneensä tilanteeseen, jossa vartijat pyysivät hänet takatiloihin ja tarkastivat hänen tavaransa. Taustalla hänen mukaansa oli epäily syystä, miksi hän oli paikalla.
– He pyysivät näyttämään tavarani ja halusivat tietää, millä asialla olen liikkeellä. Näytin someani ja lopulta he toivottivat hyvää päivänjatkoa ja pahoittelivat tilannetta.
Jenna puolestaan kertoo, että häntä on kutsuttu somessa esimerkiksi toimittelijaksi ja akaksi.
Jenna Lehtonen sanoo pian 12 vuotta täyttävän Sukan elävän "hyvää, yksisilmäisen mummokoiran elämää".
– "Silläkin uhalla, että osuu omaan nilkkaan, sanon silti, tämä ihminen on täysi pelle, siis muka journalisti Jenna. Ihan karmea ämmä. Huomiohuo...", Jenna lukee hänestä someen kirjoitettuja kommentteja.
Kaisa lukee saamiaan viestejä, joissa häntä solvataan ja uhataan ryhmäkanteella. Hän oli omassa sosiaalisen median kanavassaan kritisoinut väitettä, jonka mukaan corgin ontuminen olisi normaalia. Myös tätä huomiota kritisoitiin kovin sanankääntein.
– "Vittu sä luulet tietäväsi vissiin ortopedejäkin paremmin, taas yksi oman elämänsä jumala", viestissä lukee.
– "Olen ollut mukana ryhmäkanteessa yhtä kaltaistasi kohtaa ja nyt se tyyppi maksaa yhteensä aika isoa summaa korvauksia porukalle. Tuleeko sulle parempi mieli näistä sun typeristä jutuista vai mikä on motivaatio?" sanotaan toisessa.
Lisäksi Kaisa kertoo hakeneensa corgiseuran jäseneksi vuonna 2024 ja ilmaisseen kiinnostuksensa myös hallituksessa toimimiseen. Hänet kutsuttiin seuran hallituksen kokoukseen kuultavaksi.
– Minulta vaadittiin vaitiolovelvollisuutta tapaamisen sisällöstä.
Kaisa kertoo kokeneensa haastattelun erittäin ahdistavaksi, jopa kiusaamiseksi. MTV on nähnyt Kaisalle toimitetun kokouspöytäkirjan kohdan, jossa todetaan, ettei häntä hyväksytä seuran jäseneksi.
Kaisa on ottanut asiaan liittyen yhteyttä yhdenvertaisuusvaltuutettuun, joka totesi, että tapauksessa saattaa olla kyse yhdenvertaisuuslaissa kielletystä syrjinnästä. MTV on nähnyt kuvakaappauksen yhdenvertaisuusvaltuutetun vastauksesta.
Molempien mukaan taustalla on usein se, että rotuharrastus on monille niin iso osa identiteettiä, että terveysongelmista puhuminen koetaan henkilökohtaisena hyökkäyksenä.
Kaksikon mukaan kritiikki herättää silloin puolustusreaktion, joka voi näkyä myös vaientamisyrityksinä.
– Moni kasvattaja on tavallaan uhrannut ja omistanut koko elämänsä tietylle rodulle, Kaisa sanoo.
Jenna Lehtosen ja Kaisa Lehtolan näkemyksiä kuullaan Asian ytimessä.doc: Sairaiksi jalostetut -dokumentissa.
– Todennäköisesti se on vaan tosi vaikea paikka myöntää, että siellä on niitä ongelmia ja että on epäkohtia ja se terveys ei ole hyvä, eikä jalostus ole onnistunutta, sanoo Kaisa.
– Kun on vimmaisesti uskonut johonkin ja joku tuo siihen uutta tietoa, joka kumoaa sen sun uskomuksen, niin ihmismieli toimii näin, komppaa Jenna.
– Sitten ensimmäinen reaktio on se, että menee tunteisiin ja tulee tällainen siilipuolustus, Jenna lisää.
Kaikki Asian ytimessä.doc -dokumentit löydät MTV Katsomosta!
Pauliina Ainasoja on MTV Uutisten toimittaja. Hän työskentelee pääosin some-tiimissä, eli hänen sisältöjään näkee TikTokissa ja Instagramissa sekä MTV Uutisten verkossa ja Asian ytimessä.doc -dokumenteissa. Häntä kiinnostavat yhteiskunnalliset, arjen talous- ja eläinaiheet. Juttuvinkit ovat tervetulleita sähköpostitse.