Kälviällä Keski-Pohjanmaalla on tehty viikonloppuna ehkä uusi maailmaennätys.
Kälviäläinen lähihoitaja Meeri Koittola, 29, on ehkä uusi avannossa istumisen maailmanennätysnainen.
Koittola sinnitteli sunnuntaina hyisessä Karhukorvenjärven vedessä uskomattomat 61 minuuttia ja 27 sekuntia.
Pakkasta oli 16 astetta ja kova tuuli antoi oman lisänsä haasteeseen.
Paikalla olijoiden mukaan avanto alkoi jo jäätyä Koittolan suorituksen aikana ja lopussa häntä ympäröi sentin paksuinen jääkerros.
Lue myös: Uupunut uimari oli avannossa 8 minuuttia – MTV selvitti onnettomuudet talviuinneissa
Ensimmäiset 20 minuuttia kohtalokkaat
Ensimmäiset 20 minuuttia avannossa olivat Koittolan mukaan vaikeimmat.
– Yleensä alku on minulle helppo, mutta nyt se olikin vaikein hetki henkisesti. Jouduin tosissani tekemään töitä, että sain kasattua itseni uudelleen, hän kertoo MTV Uutisille.
Koittola kertoo tehneensä muun muassa hengitysharjoituksia, jotta sai fokusoitua itsensä suoritukseen.
– Tiesin, että pystyn kyllä jatkamaan ja että olisi huomattavasti tuskallisempaa, jos en saisi itseäni kerätyksi kokoon.


