Valkoisessa talossa Japanin pääministerin vierailua isännöivä Trump kehui Japanin toimia Lähi-idän sotaan liittyen ja piikitteli Natoa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, ettei aio lähettää maajoukkoja Iraniin. Trump kommentoi asiaa toimittajille tavatessaan Japanin pääministerin Sanae Takaichin Valkoisessa talossa torstaina.
– Jos lähettäisin joukkoja, en todellakaan kertoisi siitä teille. Mutta en ole aikeissa lähettää joukkoja, Trump sanoi.
Trump kehui lisäksi Japanin toimia Lähi-idän sotaan liittyen ja sanoi saaneensa maalta vakuutuksia tuesta.
– Uskon eilen ja toissa päivänä Japanista annettujen lausuntojen perusteella, että he todella kantavat vastuunsa – toisin kuin Nato, Trump sanoi.
Lisäksi Trump sanoi kehottaneensa Israelin pääministeriä Benjamin Netanjahua olemaan iskemättä jatkossa Iranin kaasukenttiin.
Iran sanoi keskiviikkona, että Yhdysvallat ja Israel olivat iskeneet Iranin tärkeään kaasulaitokseen Persianlahdella ja että se aikoi tehdä kostoiskuja Yhdysvaltain liittolaisten kaasulaitoksiin.
Trump on aiemmin sanonut, että Israel oli yksin iskun takana eikä Yhdysvallat tiennyt kyseisestä iskusta. Trump on myös aiemmin sanonut, ettei Israel aio tehdä enää iskuja kyseiselle kaasukentälle.
