Huuhkajien hyökkääjän Joel Pohjanpalon siirto varmistui – EM-kisat yksi syistä: "En malta odottaa, että pääsen kentälle"

Suomen maajoukkueen luottohyökkääjä Joel Pohjanpalo siirtyy Leverkusenista lainalle Hampuriin.

Saksan toisella sarjatasolla nousua tavoitteleva Hamburger Sport-Verein on hankkinut Joel Pohjanpalon riveihinsä loppukaudeksi. Suomalaiskärjen rooli oli jäänyt Bundesliigan suurseurassa Leverkusenissa pieneksi, joten siirto peliajan perässä Hampuriin kävi järkeen myös pelaajan kannalta.

HSV tiedotti Pohjanpalon siirrosta perjantaina aamupäivällä.

– En malta odottaa, että pääsen kentälle ensimmäistä kertaa HSV:n paidassa. Se on suuri seura, joka antaa minulle mahdollisuuden päästä parhaaseen iskuun, Pohjanpalo kertoi seuran verkkosivuilla.

Pohjanpalon mielessä on tietenkin myös ensi kesän arvoturnaus.

– Tämä on näkemykseni mukaan win-win-tilanne, koska haluan omilla tavoitteillani auttaa suuremman tavoitteen täyttymisessä. Samalla tarvitsen pelituntumaa, jotta voin pelata kunnon roolissa Suomen maajoukkueen riveissä EM-kisoissa.

Saksalaismediassa oli aiemmin esitetty, että Pohjanpalon lainasiirto sisältäisi myös osto-option siinä tapauksessa, jos HSV nousee Bundesliigaan ensi kaudeksi. Seuran omassa tiedotteessa tästä ei ole kuitenkaan mitään mainintaa.

HSV on tällä hetkellä suoran nousijan paikalla ja sarjassa toisena.

Lue myös:

    Uusimmat