Yhdysvaltain keskuspankki Fed on pitänyt ohjauskorkonsa ennallaan 3,5–3,75 prosentin vaihteluvälillä.
Keskuspankki arvioi talousnäkymän oleva edelleen sumuinen. Lisäksi Lähi-idän tapahtumien vaikutus Yhdysvaltain talouteen on myös epävarma.
Fed laski joulukuussa ohjauskorkoa edellisen kerran. Yhteensä keskuspankki laski ohjauskorkoa kolme kertaa viime vuoden aikana.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kritisoinut Fediä kovasanaisesti ja vaatinut laskemaan ohjauskorkoa lisää koko toisen valtakautensa ajan viime vuoden tammikuusta alkaen.