Julia Kykkänen ripustaa mäkihyppysukset naulaan.
Julia Kykkänen, 31, ilmoittaa päättävänsä mäkihyppyuransa.
– Kaikelle on aikansa, ja nyt on minun aikani sanoa hyvästit, hän kirjoittaa Instagram-julkaisussaan.
Kykkänen kertoo mäkihypyn antaneen hänelle hienoja muistoja, seikkailuja ja ystäviä, jollaisia hän ei olisi voinut kuvitella villeimmissä unissaankaan.
– Nyt on uusien seikkailujen aika, kiitos!
Kykkänen muistetaan Suomen naisten mäkihypyn uranuurtajana. Hän osallistui ensimmäisenä suomalaisnaisena mäkihypyn arvokilpailuihin nuorten MM-kisoissa vuonna 2008.
Kolmissa olympialaisissakin hypännyt Kykkänen ylsi maailmancupissa kahdesti palkintokorokkeelle kaudella 2013–14. Hän sijoittui tuona uransa parhaana talvena maailmancupin kokonaiskilpailussa yhdeksänneksi.

