Mainos

Huomenta Suomen juontajan unta mitattiin – ”Tämä on oikeasti aika yllättävää”

6:55

Huomenta Suomen juontaja Nina Rahkola osallistui torstain ja perjantain välisenä yönä unen SM-kisoihin Helsingissä. Rahkolan yöunien laatua käytiin läpi heti aamusta Huomenta Suomessa. Tulokset yllättivät juontajan itsensä.

Unen SM-kisat käytiin helsinkiläishotellissa, jossa kymmenkunta kilpailijaa sai nukkua iltayhdestätoista aamuseitsemään. Unen laatua mitattiin seuraamalla sykevälivaihtelua koko kahdeksan tunnin ajan. Voittajaksi nousee se, jonka uni on ollut kaikkein palauttavinta.

Nina Rahkola itse kertoi nukkuneensä yön todella huonosti. Sykeanalyysi kuitenkin paljasti muuta.

– Tämä itse asiassa näyttää aika hyvältä. Siellä on aika paljon vihreää, joka näyttää, että Nina on pystynyt rentoutumaan hyvin ja uni on ollut palauttavaa heti aamuyöstä, hyvinvointivalmentaja Taneli Rantala Lifted-valmentajatiimistä esitteli käyriä lähetyksessä.

Palauttavaa unta Rahkolan kahdeksan tunnin unista oli 79 prosenttia. Viime vuonna voittaja Anssi Paatero vei ykkössijan 91 prosentilla.

Rantala arvelee, että 79 prosenttia ei riitä voittoon, mutta tulos ei ole myöskään missään tapauksessa huono.

– Voi olla, että jos muutkin kisaajat ovat vähän stressanneet ja jännittäneet, niin sillä voi päästä palkintosijoille.

”Aika yllättävää ja hirveän lohdullista”

Rahkolan itsensä oli vaikea uskoa tuloksia.

– Tämä on oikeasti aika yllättävää, koska olen ollut yöllä hereillä ainakin viisi kertaa, veikkaan, että useamminkin. Vaikka minun kokemus on, että en ole nukkunut juuri ollenkaan, niin se näyttääkin ihan hyvältä, Rahkola ihmettelee.

– Tämä on minusta hirveän lohdullista, koska usein jos aamulla herää ja kokee nukkuneensa huonosti, niin se ajatus voikin olla ihan päin honkia, Rahkola miettii.

Rantala vahvistaa, että subjektiivinen kokemus oman unen laadusta ei useinkaan vastaa objektiivista mittaustulosta.

– Sen takia onkin hyvä välillä vähän mitata, että mites minä nyt nukunkaan, Rantala sanoo.

– Tämä voi mennä ikävä kyllä myös toiseen suuntaan, että luulee nukkuvansa hyvin, mutta sitten palauttavaa unta onkin nolla prosenttia – näin kävi esimerkiksi viime vuonna (unen SM-kisoissa), Rantala toteaa.

Miksi juontajan unikäyrät olivat loppuyöstä punaisella? Miten unesta saisi palauttavampaa? Miten siihen vaikuttaa se, kuinka viettää illalla aikaa? Katso koko video ylhäältä.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.