Espooseen Nokia-kauppa toi toivoa

Nokia Solutions and Networksin (NSN) (entinen Nokia Siemens Networks) työntekijä Sandor Sipos yhtiön pääkonttorin edessä Karakalliossa Espoossa 3. syyskuuta 2013.
Nokia Solutions and Networksin (NSN) (entinen Nokia Siemens Networks) työntekijä Sandor Sipos yhtiön pääkonttorin edessä Karakalliossa Espoossa 3. syyskuuta 2013.Lehtikuva
Julkaistu 03.09.2013 18:19(Päivitetty 03.09.2013 19:52)

Espoon Karakalliossa verkkoyhtiö NSN:n työntekijät kertoivat näkevänsä yhtiön tulevaisuuden valoisana. Uutinen emoyhtiö Nokian puhelinliiketoiminnan myynnistä kuitenkin hätkähdytti.

Unkarilainen Sandor Sipos uskoo, että työ Karakalliossa säilyy ennallaan.

– Uutinen oli hätkähdyttävä, sillä tulin aikoinaan Suomeen Nokian vahvan brändin takia. Uskoin yhtiön kokonaisuuteen. Tuntuu, että olemme taas omillamme, Sipos kommentoi.

Työpäivän päätteeksi kotiinlähtöä tehneet työntekijät korostivat, että NSN:llä on mennyt viime aikoina hyvin. Suurin osa heistä ei halunnut kommentoida kauppauutista nimellään STT:lle.

– Hienoa, että NSN:n merkitys korostuu, mutta tuskin mikään muuttuu täällä Espoossa, pohti eräs työntekijä.

Toisen työntekijän mukaan kauppa osoittaa, että hyvä työ tuottaa tulosta.

(MTV3–STT)

Sumo video id

Soini puoluelehdelleen Nokiasta: Tämä on kaappaus

Nokian kurssi nousussa New Yorkissa, Microsoft laskee

KL: Ollilan elämäkerta uusiksi

Oulu vahvoilla Microsoftin datakeskuspaikaksi

Siilasmaan puhelu yllätti Kataisen

Salossa huolehditaan tuotekehityksestä

Analyytikko: Nokia-kaupan ajoitus iso yllätys

Analyytikko: Puhelimia kohtaan ei entisen kaltaista isänmaallisuutta

Nokiaa vaihdettu jo yli miljardilla eurolla

Ihamuotila: Kauppahinta edullinen osakkaille

Katainen kuuli Nokia-kaupasta eilen

Siilasmaa: Urani vaikein ratkaisu

Ballmer: Suomesta Microsoftin Euroopan ydinkeskus

Elop: Lumia kasvaa paremmilla innovaatioilla

Microsoft ostaa Nokian puhelinliiketoiminnan

Nokian osake hurjassa nousussa

Kommentti: Nokia nerokkainta Suomen teollisuushistoriassa

"Törkeän halvalla meni"

4700 siirtyy Suomessa Microsoftille

Elop jättää Nokian – Risto Siilasmaasta väliaikainen pääjohtaja

Microsoftilta datakeskus Suomeen

Myynti oli shokki Oulun tehtaalle

Asiantuntija: Miten Nokia käyttää miljardinsa?

Työntekijöiden ilmeet kireitä

Tiedotusvälineet eivät yllättyneet

Jungner: Nokia meni halvalla

Stubb: Nokia-kauppa luo mahdollisuuksia it-alalle

Pron Antti Rinne: Nokia-kauppa on onnellinen ratkaisu

Analyytikko Rauhala: Nokia säilyy ehkä halpapuhelinten brändinä

Ylen Kivinen kehuu, Esko Aho ja Koneen Alahuhta vaikenevat

Tuoreimmat aiheesta

Talous