Finnveran mukaan lähiviikot näyttävät, veikö tulitauko Iranissa pelot koronnostoista. Suomen taloudelle ja kuluttajille muutos olisi tervetullut.
Iranin sotaan neuvoteltu kahden viikon tulitauko on ollut suuri helpotus markkinoille.
Tästä kertoo öljyn hinnan pudotus jopa 15 prosentilla ja osakekurssien jyrkkä nousu.
Mutta vaikka Hormuzinsalmi on auki öljykuljetuksille, vasta lähiviikot näyttävät, onko kriisi ohi ja voiko pelot koronnostoista unohtaa, rahoituslaitos Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki sanoo tiedotteessa.
Finnvera on Suomen valtion omistama rahoitusyhtiö, jonka tehtävänä on edistää yritystoimintaa, työllisyyttä ja viennin kasvua Suomessa.
Kotamäen mukaan Suomen talouden ja kuluttajien näkökulmasta inflaatioshokin pienentyminen ja markkinakorkojen lasku olisivat enemmän kuin toivottu uutinen.
Lue myös: Trump: USA aikoo "roikkua" Hormuzinsalmella aselevon aikana – "Tulee paljon rahaa"
Edessä on kaksi piinaviikkoa
Kotamäen mukaan olennaista on, löytyykö markkinoilta luottamusta siihen, että Yhdysvallat ja Iran todella haluavat aitoa ratkaisua konfliktiin.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin viime päivien viestit ovat henkineet epävakautta, ja Iranin Yhdysvalloille asettamat ehdot vaikuttavat mahdottomilta.
Kotamäen mukaan edessä olevat kaksi piinaviikkoa näyttävät, kuka tilanteessa nousee voittajaksi.
− Häviäjiä tilanteesta on helpompi löytää. Korkeammat hinnat ja nousseet korot tarkoittavat kuluttajille vähemmän rahaa kulutettavaksi ilman mitään hyötyjä. Yritysten kustannukset nousevat samalla, kuin kysyntä vähenee. Epävarmuus jarruttaa kasvu- ja investointihaluja.
