Alexi Laiho haudan lepoon liki vuoden tuskallisen odotuksen jälkeen – "Koko maailma tuntui tänään kevyemmältä paikalta"

Children of Bodomin laulajana ja kitaristina tunnettu Alexi Laiho on päässyt viimeinkin haudan lepoon.

Alexi Laihon sisko Anna Laiho kertoo Ilta-Sanomille, että kitaristilegendan hautaamista pitkittäneet riidat ja erimielisyydet on saatu sovittua, ja muusikon uurna on nyt laskettu hautaan Malmin hautausmaalle Helsingissä. 

Vielä tällä hetkellä haudalla ei ole hautakiveä, mutta Anna Laihon mukaan hänen veljensä leposijaa tulee koristamaan kookas hautakivi, jonka äärelle myös Alexi Laihon fanit ovat tervetulleita. 

– Perheemme halusi Aleksille hänen arvolleen sopivan ja kauniin leposijan, jonne fanit voivat halutessaan tulla kunnioittamaan hänen muistoaan, Anna Laiho kuvailee veljensä hautapaikkaa IS:lle.

Anna Laiho kertoi Ilta-Sanomille myös haudan sijainnin: Malmin hautausmaa K58, linja 2 ja hautapaikka numero 19.

Perhe odotti kitaristilegendan hautaamista tuskallisen pitkään 

Tammikuun neljäs päivä niin kotimaisten kuin kansainvälisten uutismedioiden etusivut värittyivät mustalla: Tieto Alexi Laihon kuolemasta oli kantautunut julkisuuteen. 

Markku Uula Aleksi Laiho menehtyi kotonaan Helsingissä 29. joulukuuta vuonna 2020. Hän oli kuollessaan vain 41-vuotias. 

Laiho siunattiin haudan lepoon kuukausi myöhemmin – vaan ei haudattu, sillä Laihon ensimmäinen vaimo Kimberly Goss halusi estää maailmakuulun muusikon hautaamisen. 

Tämä surevan perheen toiveista huolimatta. 

Erimielisyyksistä alkoi pitkä ja tuskallinen odotus, joka oli etenkin Laihon vanhemmille todella raskasta aikaa

– He haluaisivat kuolleen poikansa hautaan kunniallisesti, mutta Kimberly estää sen. Hän haluaa itse laskea uurnan ja järjestää uurnan kanssa tilaisuuden, Laihon sisko Anna kommentoi tuolloin Iltalehdelle

Laihon uurna odotti hautaamista Helsingin seurakuntayhtymän tiloissa Malmilla. 

Liki vuosi legendan kuolemasta odotus palkittiin, kun Goss taipui ja erimielisyyksistä päästiin sopuun. 

– Olemme hyvin helpottuneita, että pitkittynyt riitatilanne on ohi ja saamme keskittyä surutyöhön uudella tavalla, Anna Laiho kuvailee nyt tuntemuksiaan IS:lle.

Tiedon Laihon hautaamisesta MTV Uutisille vahvistanut Laihon läheinen ystävä sekä managerina ja toimittajana tunnettu Heta Hyttinen on niin ikään valtavan helpottunut.

– Tämä on kyllä niin iso helpotus, ja jotenkin koko maailma tuntui tänään kevyemmältä paikalta melkein vuoden tosi raskaan odotuksen jälkeen, Hyttinen kuvailee MTV Uutisille. 

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Laiho oli menestynyt muusikko – mutta ennen kaikkea lojaali ystävä

Laiho tunnetaan parhaiten heviyhtye Children of Bodomin perustajajäsenenä ja laulaja-kitaristina. 

Hänet muistetaan yhtenä maailman lahjakkaimmista kitaristeista sekä lahjakkaana biisien sanoittajana ja säveltäjänä.

Kun kansainvälisestä menestyksestä nauttiva Children of Bodomin tarina päättyi, Laiho aloitti Bodom After Midnightin keulakuvana. 

Tarkoituksena oli tehdä maailmanvalloitus uudelleen, uuden yhtyeen ja uuden musiikin voimin. 

Monille suomalaisille Laihosta on vuosien saatossa piirtynyt kuva päihteitä nauttivasta maailmanluokan tähdestä, joka teki mitä rakasti: loi ja esitti musiikkia. 

Niille, jotka tunsivat Alexin, mies oli paljon muuta – ennen kaikkea ystävä.

– Muistan hänet todella lojaalina frendinä. Tutustuimme viimeisen vuoden aikana, mutta kiitos covid-19:n, meillä olikin paljon aikaa yhdessä, Bodom After Midnightin basisti Mitja Toivonen kertoi huhtikuussa MTV Uutisille

– Hän oli tosi lojaali, sellainen jalat maassa -kaveri, vaikka oli oikeasti maailmantähti, yhtyeen kitaristi Daniel Freyberg jatkaa samassa MTV Uutisten haastattelussa.

Laiho oli naimisissa kuolemaansa saakka australialaisen Kelli Wright-Laihon kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat