Alexi Laihon Kelli-puoliso avautuu suuresta surustaan miehensä kuoleman jälkeen: "Olemme täysin rikki"

Edesmenneen kitaristin vaimo Kelli Wright-Laiho kirjoitti ensimmäistä kertaa tuntemuksistaan. 

Children of Bodomin nokkamies ja yhtyeen perustaja  Alexi Laiho menehtyi 41-vuotiaana viime viikolla kotonaan Helsingissä

Miestä kaipaamaan jäi muun muassa hänen vaimonsa, australialainen Kelli Wright-Laiho. Hän kertoo nyt Instagram-julkaisussaan surustaan ja kiittää ihmisiä, joilta on saanut tukea surun keskellä. 

– Kiitos kaikille kauniista energiasta ja tuesta. Käyn surua läpi perheeni kanssa, niin australialaisen kuin suomalaisen perheeni kanssa. Kuten te, mekin olemme ymmärrettävästi täysin rikki. Haluamme silti teidän tietävän, että rakastamme ja arvostamme teitä, Kelli kirjoittaa englanniksi. 

Tekstin yhteyteen Kelli on lisännyt kuvan, joka on pelkkää mustaa. 

Päivitykseen on sadellut tukea. Laihon hyvä ystävä Olli Herman on kommentoinut kuvaa sydänhymiöillä. 

– Paljon rakkautta sinne, kommenteissa kirjoitetaan. 

– Olen niin pahoillani puolestanne. Alexi oli idolini ja kasvoin hänen musiikkinsa parissa, fani kirjoittaa. 

Laiho ja Wright-Laiho viettivät joulukuussa kolmatta hääpäiväänsä. 

Laihon ja rumpali Jaska Raatikaisen perustama Children of Bodom aloitti uransa vuonna 1993, ja yhtye oli yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä metalliyhtyeistä aina vuoden 2019 lopulla nähtyyn jäähyväiskonserttiin saakka. 

Lue myös:

    Uusimmat