Aivokuvaus paljasti merkittävän piirteen rikollisten päiden sisältä: "He toimivat jonkintasoisen aivojen vamman alaisena"

Tuoreen tutkimuksen mukaan rikollista elämää viettäneiden ihmisten aivoissa on havaittavissa selviä muutoksia: magneettikuvauksen mukaan heillä on keski-iässä tavallista pienemmät aivot. Tutkija luonnehtii rikollisia aivoiltaan jokseenkin vammautuneiksi.

Epäsosiaalinen käyttäytyminen läpi elämän on yhteydessä pienentyneeseen aivojen pinta-alaan ja ohuempaan aivokuoreen alueilla, jotka säätelevät tunteita, motivaatiota ja käyttäytymistä. Nämä aivojen osat on aiemmin yhdistetty epäsosiaaliseen käyttäytymiseen, kuten varasteluun, väkivaltaisuuteen, kiusaamiseen, valehteluun ja kyvyttömyyteen huolehtia velvollisuuksistaan.

Muutos havaittiin 672 ihmisen analyysissä, jossa verrattiin epäsosiaalisesti käyttäytyviä ihmisiä ihmisiin, joilla ei ollut epäsosiaalista käyttäytymistä.

Aivomuutoksia havaittiin ainoastaan henkilöillä, jotka olivat tehneet rikoksia läpi elämänsä. Epäsosiaalinen käyttäytyminen vain nuoruudessa ei ollut yhteydessä merkittäviin aivojen rakenteellisiin muutoksiin.

Tutkimusta johtanut tohtori Christina Carlisi University College Londonista sanoo tiedotteessa, että pienellä osalla rikollisia heidän aivojensa rakenteessa olevat erot voivat vaikeuttaa sosiaalisten taitojen kehittymistä. Puutteelliset sosiaaliset taidot voivat tehdä epäsosiaalisen käyttäytymisen välttämisestä hankalaa, minkä vuoksi nämä henkilöt tarvitsisivat enemmän tukea läpi elämänsä.

”He käyttäytyvät jonkintasoisen aivojen vamman alaisena”

Tutkimuksessa seurattiin 672:ta vuosina 1972–1973 syntynyttä uusiseelantilaista syntymästä asti. Osallistujat jaettiin ilmoitusten ja itseraportoinnin perusteella kolmeen ryhmään sen mukaan, kuinka paljon epäsosiaalista käyttäytymistä heillä oli havaittavissa. Osallistujien ollessa 45-vuotiaita heille suoritettiin aivojen magneettikuvaus.

Osallistujista 80 käyttäytyi epäsosiaalisesti läpi elämänsä ja oli tehnyt esimerkiksi väkivaltarikoksia. Aivojen magneettikuvauksessa tutkijat huomasivat merkittäviä poikkeavuuksia keski-ikäisten pitkän linjan rikollisten aivoissa.

Tutkimus vihjaa, että läpi elämänsä lakia tai hyviä tapoja loukkaavilla ihmisillä voi olla piileviä neuropsykologisia eroja.

– Mielestämme näemme tästä aineistosta, että oikeastaan he toimivat jonkintasoisen aivojen vamman alaisena, tutkimusta kirjoittanut Duken yliopiston professori Terrie Moffitt sanoo brittilehti The Guardianin mukaan.

Tutkimus julkaistiin The Lancet Psychiatry -tiedelehdessä.

Elämäntavat voivat vaikuttaa aivojen kokoon

Tuloksia tulkitessa on kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että aivojen rakenteeseen voivat vaikuttaa myös muut kenties rikollisille tyypillisemmät tavat, kuten tupakointi, päihteiden käyttö ja huono ruokavalio.

Rikollisten joukossa olikin havaittavissa myös enemmän mielenterveysongelmia ja päihdekäyttäytymistä. Lisäksi rikollisuuteen ajautuneet tulivat muita useammin puutteellisista kotioloista.

Koska osallistujille ei suoritettu aivojen magneettikuvausta lapsina, ei tutkimuksesta voida päätellä, että rikollisiksi päätyvillä olisi lähtökohtaisesti tavallista pienemmät aivot.

Lue myös:

    Uusimmat