Tutkimus: Dementia todennäköisempää naimisissa olevilla kuin naimattomilla

8:17imgKATSO MYÖS VIDEO: Mistä dementia johtuu ja mistä erottaa stressistä johtuvan muistin pätkimisen muistisairaudesta?
Julkaistu 17.06.2025 15:15
Toimittajan kuva
Outi Jaatinen

outi.jaatinen@mtv.fi

Naimisiinmeno ei suojaa dementialta, päinvastoin, kertoo amerikkalaistutkimus.

Dementia on yleisempää naimisissa olevilla kuin naimattomilla, kertoo Psychology Post. Naimattomilla ihmisillä on vähintään 50 prosenttia pienempi todennäköisyys sairastua kognitiiviseen heikkenemiseen.

Havainnot tehtiin tänä vuonna Alzheimer's & Dementia -lehdessä julkaistussa 18 vuotta kestäneessä tutkimuksessa, johon osallistui yli 24 000 iäkästä ihmistä. 

Kaikilla naimattomilla aikuisilla – olivat he sitten eronneet tai jääneet leskeksi tai olleet aina naimattomia – oli pienempi riski sairastua dementiaan kuin naimisissa olevilla aikuisilla. Heidän riskinsä oli vähintään 50 prosenttia pienempi. Niillä, jotka eivät koskaan olleet olleet naimisissa, riski oli kaikista pienin, vaikka ero heidän ja muiden naimattomien ryhmien välillä ei ollutkaan tilastollisesti merkittävä.

Dementialla tarkoitetaan laaja-alaista aivotoimintojen häiriötä, joka haittaa merkittävästi selviytymistä arjen haasteista. Kyse on siis oireyhtymästä, jonka taustalla on aina jokin sairaus, muistuttaa Terveyskirjasto. Taustalla voi olla esimerkiksi Alzheimerin tauti.

Lue myös: Tutkijat selvittivät, mitkä tekijät vaikuttavat eniten ikääntymiseen

Iäkkäille tehty kognitiotutkimus

Tutkimuksessa 24 107 iältään 50–104-vuotiasta (keskiarvo oli 72 vuotta) osallistujaa arvioitiin vuosittain jopa 18 vuoden ajan. Joka kerta heidän kognitiivista tilaansa testattiin neuropsykologisin testein, ja myös lääkärit arvioivat heitä. 

Tulokset osoittivat, että niillä, jotka eivät olleet naimisissa, oli pienempi riski sairastua dementiaan, Alzheimerin tautiin tai Lewyn kappaleen dementiaan kuin naimisissa olevilla henkilöillä.

Ensimmäisellä tutkimuskerralla joillain osallistujilla oli jo havaittavissa lievää kognitiivista heikentymistä. Naimattomien kohdalla oli pienempi todennäköisyys sille, että heidän kohdallaan se etenisi dementiaksi.

iäkäs ihminen tekee sudokuaSiviilisäädyllä näytti olevan vaikutusta dementiariskiin.Shutterstock

Tutkimuksen aikana osa naimisissa olevista jäi leskeksi. Heille kehittyi harvemmin dementiaa kuin naimisissa pysyneille osallistujille.

Tutkimuksessa tarkasteltiin monia asiaan mahdollisesti vaikuttaneita tekijöitä, kuten ikää, sukupuolta, koulutusta, tupakointia sekä muita fyysisestä ja mielen kunnosta kertovia tekijöitä. 

Keskeiset havainnot nousivat esiin kerta toisensa jälkeen: naimattomille ihmisille kehittyy harvemmin dementia kuin avioituneille.  

Eron suuruudessa oli jonkin verran vaihtelua, mutta se ol kuitenkin pieni. Esimerkiksi naimattomien miesten etu naimisissa oleviin miehiin verrattuna oli hieman suurempi kuin naimattomien naisten etu naimisissa oleviin naisiin verrattuna. Erityisen pieni dementian todennäköisyys näytti olevan naimattomien miesten kohdalla.

Lue myös: Syvän unen puute ja unilääkkeet voivat altistaa dementialle – "Aivot eivät huuhtoudu"

Ihmissuhteet saattaavat suojata muistia

Tutkijat eivät pystyneet sanomaan varmuudella, miksi naimattomilla ihmisillä oli pienempi todennäköisyys sairastua dementiaan kuin naimisissa olevilla, mutta heillä oli joitain arvioita. Ne perustuivat useasti toistuneeseen havaintoon, eli siihen, että sinkut pystyvät paremmin pitämään yllä sosiaalisia suhteitaan.

Tutkija Selin Karakose kollegoineen totesi havainnoistaan seuraavaa:

– Ne, jotka eivät koskaan ole olleet naimisissa, ovat todennäköisemmin tekemisissä ystävien ja naapurien kanssa ja noudattavat todennäköisemmin terveellisempiä elämäntapoja kuin naimisissa olevat.

Naimisissa olevilla henkilöillä on yleensä vähemmän sosiaalista integraatiota, ja he ovat harvemmin ja heikomman laatuisessa vuorovaikutuksessa verkostoissaan kuin naimattomat henkilöt. Nämä hyvinvoinnin ja sosiaalisten siteiden myönteiset puolet saattavat ajan mittaan suojata dementialta. Viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan yksinäisyys lisää dementiariskiä.

MedPage Today -lehden haastattelussa Karakose lisäsi, että yksineläjät saattavat olla itsenäisempiä. Sekin voisi selittää heidän kestävämmät kognitiiviset kykynsä.

Psychology Today -lehden artikkelin kirjoittaja, sosiaalipykologi Bella DePaulo kertoo havainneensa omassa tutkimuksessaankin sen, että sinkkujen elämä saattaa olla psykologisesti rikkaampaa. Heille monenlaiset mielenkiintoiset ja ainutlaatuiset kokemukset ovat ominaista. Tällainen elämä voi hyvinkin pitää ihmisen kognitiivisesti skarppina.

Tuore tutkimus on kuitenkin ristiriidassa esimerkiksi vuonna 2017 julkaistun tutkimuksen kanssa. Siinä puolestaan havaittiin avioliiton nimenomaan suojelevan dementialta.

Lisäys 17.6. klo 16.23. Lisätty tietoa aiemmasta, erilaisia tuloksia antaneesta tutkimuksesta.

Katso myös: Missä määrin stressi altistaa muistisairauksille?

1:16imgKeskustelemassa geriatrian erikoislääkäri Hanna-Maria Roitto.

Lue myös: Helppo hygieniatoimi pienentää aivohalvauksen riskiä – kerta viikossa riittää

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Lähde: Psychology Today

Tuoreimmat aiheesta

Dementia