Kiusaaminen tekee "stressihälytyksen" aivoihin, kertoo turkulaistutkimus.
Turun PET-keskuksen ja Turun yliopiston tutkimus osoittaa, että kiusatuksi joutuminen aiheuttaa ihmisessä vakavan hälytys- ja stressitilan.
Kiusaaminen vaikutti suoraan keskushermostoon
Tutkimus julkaistiin Journal of Neuroscience -tiedelehdessä. Sitä varten tarkasteltiin 11–14-vuotiaita nuoria sekä aikuisia, jotka katsoivat videoita.
Nuoria oli mukana 51, aikuisia 47. Lisäksi 57 aikuista katsoi tutkimusvideot silmän liikkeitä seuraavan kokeen aikana.
Lue myös: Miksi pojille tarjotaan somessa kovan miehen mallia? "On vaikea olla porukassa se, kuka vastustaa"
Osallistujat katsoivat toiminnallisen magneettikuvauksen aikana koulussa kuvattuja videoita, joissa katsojaa itseään joko kiusattiin tai hän oli myönteisessä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Videot oli kuvattu katselijan perspektiivistä.
Kun osallistuja näki itseensä kohdistuvaa kiusaamista, aivoissa aktivoitui laajasti aivojen tunne- ja stressinsäätelyyn liittyviä alueita, sekä aistimuksiin ja kehon tilojen havainnointiin liittyviä aivokuoren osia.

