Yli 40 vuotta Yleisradiossa töitä tehnyt Päivi Istala tunnetaan kuulijoita ja jopa poliitikkoja provosoineena radiotoimittajana. Sellaisena hän oli mielestään aikansa ja sotilaiden sukupolven lapsi.
Oliko ihmisten provosoiminen radio-ohjelmissa osa persoonaasi vai tietoinen valinta, Päivi Istala?
– Perusluonteessani on taistelijaa. Olen sitkeä ja periksiantamaton. Mutta ennen kaikkea aika teki minut. 1960-luvun loppu, jolloin sukupolveni kasvoi aikuisuuden kynnykselle, oli hurjaa. Jos siitä ei olisi provosoitunut, olisi varmaan ollut jotenkin tunteeton, Istala vastaa.
Istala nostaa esille erityisesti vuoden 1968.
– Martin Luther King ja Robert Kennedy tapettiin, Pariisissa, Berliinissä ja Yhdysvalloissa puhkesi valtavia opiskelijamellakoita, Neuvostoliitto miehitti Tšekkoslovakian, Kreikkaa hallitsi sotilasjuntta, Espanja ja Portugali olivat diktatuurin vallassa… Maailma suurin piirtein hajosi silmiemme eteen.
"Jos nyt uskallan, en enää pelkää"
Sodasta, johon Istalan oma isäkin oli joutunut, oli kulunut tuolloin vasta parikymmentä vuotta.
– Hannu Salaman sanoin: me ollaan kaikki sotilaiden lapsia. Minunkin isäni opetti, että pitää mennä päin sitä, mitä pelkää. Kun olin nuorena puheliaisuudestani huolimatta vielä kauhean ujo, ajattelin, että jos nyt uskallan mennä studioon ja sanoa jotakin, en enää pelkää.
– Toisaalta opetus siitä, että maailmaan mennään taistelemaan ja kyynärpäitä hiomaan, oli huono lähtökohta elämään. Emme millään voineet ottaa maailmaa vastaan sellaisenaan kuin vanhempiemme sukupolvi sitä meille tarjosi.
