Ylikonstaapeli sai haukut - syynä suvaitsevainen kannanotto
Ylikonstaapelina toimiessaan seksuaali- ja parisuhdeterapeutti Pekka Mustonen sai huomata, että poliisin asenneilmastossa on yhä paljon parannettavaa. Hänen avoin kannanottonsa syrjintää vastaan oli liikaa poliisivoimille.
Ylikonstaapeli Pekka Mustonen ei vuonna 2002 yleisönosastolle kirjoittaessaan arvannut, millaisen myrskyn poliisin syrjinnän vastainen puheenvuoro voisi nostattaa.
– Eräs opettaja omalla tittelillään hyökkäsi Keskisuomalaisessa seksuaalivähemmistöjä vastaan. Ja kun puolustin heitä ihan asiallisesti omalla tittelilläni, jouduin silloisen poliisipäällikön ja oman esimieheni puhutteluun, 30 vuotta poliisissa työskennellyt Mustonen muistelee.
– Minulta evättiin eräs jo opintoihini luvattu tuki.
Pekka on säilyttänyt vastineensa, jossa hän kirjoittaa ihmisten tuomitsemista vastaan. Kirjoituksessaan hän muun muassa huomautti, että seksuaalisesti poikkeava on ihmisarvoa loukkaava termi, jonka sijaan kuuluisi käyttää sanaa seksuaalisesti suuntautunut. Lisäksi hän muistutti lähimmäisen rakkaudesta.
Kohu ei ikinä kulkeutunut aseman ulkopuolelle. Myös homoseksuaaleista poliiseista vaietaan yhä. Mustonen uskoo, että tilanne lienee samanlainen tänäkin päivänä.
– Ei ole mitään syytä epäillä, ettei tilanne osittain olisi yhä sama, koska seksuaalivähemmistöt eivät poliisissa vieläkään uskalla tulla esiin. En ole nähnyt edes yhtäkään kirjoitusta aiheesta.
Studio55.fi/Milja Atu
Kuva Colourbox
Uusimmat
-
10:35
Suomalaiset tekivät heinäkuussa melkein miljoona ulkomaanmatkaa – koronaa edeltävistä luvuista jäädään yhä
-
10:25
Miten käy Esapekka Lapille? Hyundai-pomo vastaa kuumiin kysymyksiin – "Haluan löytää tavan"
-
10:25
Live kello 14.30: Millaisen syysmyrskyn SAK nostattaa? Näin Orpon hallituksen leikkaustoimiin vastataan
-
10:24
Vili sairastui leukemiaan 1,5-vuotiaana – kaksi oiretta saivat lääkärin epäilemään verisyöpää
-
10:22
Leukemian oireet ovat salakavalan epämääräiset – tunnista hälytysmerkit
-
10:18
Tältä näyttää vuoden 2023 Roosa nauha – suunnittelijoina Apulannan Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki
-
10:17
Metsä Tissuen suuren vessapaperitehtaan paikka on varmistunut
-
10:16
Venäläispoliitikko uhosi maan pääkanavalla: Suomeen ei pääse enää autolla – panssarivaunulla menoa ei ole kielletty
-
10:16
Emil Ruusuvuorta piinaavat haasteet jatkuvat – "En tiedä, mitä sanoa"
-
10:15
Yhä useampi omistaa sijoitusrahastoja tai pörssiosakkeita – viime vuonna määrä nousi lähes kahteen miljoonaan
-
09:59
Yle: Agentit tekevät valintakokeita ulkomaalaisten puolesta Suomen kouluihin – vieraskielisten amk-tutkintojen hakijamäärä kasvanut huimasti
-
09:47
Prinsessa Victoria ihastuttaa syystyylillään Suomenlinnassa – luotti jälleen housupukuun
-
09:47
Venäjä hyökkäsi taas Ukrainan kaupunkeihin, ainakin kaksi kuoli – MTV seuraa sotaa
-
09:44
Kärppiä vietiin pahanpäiväisesti – Lauri Marjamäki hämmästeli omiaan: ”En muista, koska tuollaisia on meille tullut”
-
09:19
Tämä emämoka muistetaan: ManU-tähtipelaaja pyysi pääsyä tv-haastatteluun – "Hävisimme minun takiani"
-
09:15
Suomalaistutkimus: Komea pankinjohtaja voi tienata hurjasti enemmän kuin vähemmän hyvännäköinen kollega – "Hyvästä ulkonäöstä on hyötyä"
-
08:56
Ruoaksi ja juomaksi kelpaava vilja voi käydä vähiin
-
08:54
Tässä on Suomen tennisässän räjähtävä ykkösvaltti – "Jos se sattuu päin tulemaan"
-
08:53
Niinistö oli liian arvoituksellinen puheissaan ydinsodan riskistä, suomalaisasiantuntija arvioi: "Voidaan tulkita, että tässä vedetään suitsista Ukrainaa"
-
08:46
NHL:n suomalaishyökkääjä reputti terveystarkastuksen – Colorado purki testisopimuksen heti
-
Lataa lisää